Maanantai, 14.10.2019 
Elsa, Else, Elsi
Kolumni

1918 - katsotaanko jo yhdessä kohti toista itsenäistä vuosisataa?

  • Jyrki Utriainen

Kaksi tarinaa niin kuin itse ne muistan.

Vuonna 1918 mummoni, joka oli tuolloin nuori tyttö, asusteli perheineen luovutetun Karjalan kulmilla.

Kotimökissä oli käyty kyselemässä miehiä taisteluun niin valkoiselta kuin punaiseltakin puolelta, ja viljoja vietiin taistelijoiden tarpeisiin niin, ettei siemenviljoja riittänyt keväällä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Perheen miehet olivat piiloutuneet, koska eivät edustaneet kumpaakaan puolta, valkoisia tai punaisia. Mummon mukaan he vain halusivat olla ja elää rauhassa. Ei heillä ollut minkäänlaista aihetta sotaan.

Sodan jälkeen kylän talollinen oli ystävällisesti luvannut myydä siemenviljat - naapureitahan tässä nyt ollaan. Hinta oli markkinahinta ja olosuhteiden takia myyjälle kohdillaan.

Ukkini toimi 30-40-luvuilla kunnankirjurina Liperissä.

Puutetta oli tuolloin vähän kaikesta, myös kirjekuorista. Ukkini laittoi valtuuston kokouskutsuja postiin ja käytti tähän tarkoitukseen pahaa aavistamatta suojeluskunnan leimalla varustettuja kuoria, joita konttorilta löytyi. Tarkka mies kun oli.

Sisällissodan arvet olivat tuolloin vielä pinnassa, ja niinpä yksi kommunistivaltuutettu kirjoitti suojeluskuntaleimoista pillastuneena itse tuohon saamaansa kutsuun ”Tervetuloa, Ryssän kätyri!”. Sitten hän kiikutti kirjeen viranomaisille, jotka tulivat kuulustelemaan ukkia.

Tilanne selvisi toki nopeasti, ja kirjoittaja tunnusti tekonsa.

Varmaankin siksi, että ukki tiedettiin myös maltilliseksi tolkun mieheksi. Meillä ei ole perhepiirissä oltu koskaan voimakkaasti minkään poliittisen aatteen perään. Se ei tarkoita sitä, etteikö politiikka olisi kiinnostanut, mutta aatteen sumentavaa paloa on vältelty. Vallankumouksiin ei ole ryntäilty. Taitaa sieltä suvusta joku maalaisliittolainen löytyä ja demarikin, muttei näistä ole ääntä pidetty.

Itse olen työni ja juttujeni takia ollut milloin demari, vasemmistolainen, milloin kokoomuslainen, kepulainen ja persu. Se lienee journalistille pelkkä hyve, kun on tulkittu näin ristiin?

Ehkäpä näistä syistä 1918 sota on aina ollut minulle Suomen sisällissota. Siitä kai pohjimmiltaan oli kyse, kun omat kansalaiset tarttuivat aseisiin toisiaan vastaan.

En vähättele yhtään yksilöiden 1918 kokemia vääryyksiä, jotka ovat vaikuttaneet perheisiin, sukuihin ja tuntuneet katkeralta yli seuraavienkin sukupolvien. Siitä on kuitenkin nyt 100 vuotta.

Ei, meidän ei pidä unohtaa mutta ei myöskään rypeä menneessä, sadan vuoden takaisissa tapahtumissa, provosoida tarkoituksellisesti värittyneillä ilmaisuilla sodasta ja sen osapuolista, repiä teennäisesti näitä jakolinjoja auki - meidän tehtävämme on muistaa, tunnistaa syyt sodan taustalla, seuraukset ja elää niin, ettei vastaavaan enää jouduta.

Jättää sitten lopulta ikävät asiat taakse kuten sureva leski, joka jatkaa elämäänsä - ja suunnata kohti toista itsenäistä vuosisataa yhdessä tätä hienoa maata rakentaen.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa