Sunnuntai, 23.9.2018 
Minja, Miisa, Mielikki
Kolumni

Kipu hei, opin jo läksyni, älä tule enää

  • Hanna Käyhkö

Kolottiko tänään? Sattuuko juuri nyt mihinkään? Jos vastasit ei, huokaa syvään ja ole hetken aikaa oikein kiitollinen.

Olen paininut piinaavien ja hieman mystisten vatsakipujen kanssa loppuvuodesta lähtien. Mistään vakavammasta ei pitäisi olla kyse; tutkittu ja ronkittu on joka suunnasta. Mutta tuntien mittaisten kipukohtausten sekä puoli päivää kestäneiden lääkäriin jonotusten aikana on ehtinyt miettiä monenlaista.

Kivun kanssa eläminen tekee nöyräksi. Se muistuttaa siitä viisaudesta, että loppuviimein vain terveydellä on väliä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun kipu iskee voimalla, mielessä käy, että mistään turhasta en valita enää, kun tästä selviän. Mutta niin se vain unohtuu. Muutaman päivän päästä sitä taas löytää itsensä juputtamasta suosikkiviilin loppumisesta lähikaupassa tai hiekoitushiekasta hiihtoladun parkkipaikalla.

Krooninen kipu, pitkittyneet epäselvät oireet tai vakava sairaus ovat lamauttava elämän pilaaja. Enkä puhu tällä kertaa itsestäni, vaan niistä oikeasti vakavasti sairaista ihmisistä, joiden elämään kipu on tullut jäädäkseen.

Kipu rajoittaa, saa nöyräksi, melkein kutistaa ihmisen. Näin kuvailevat ihmiset, joille ei apua löydy pilleripurkista tai lääkärin vastaanotolta.

Äkkiä huomaa miettivänsä kaikkea, mistä voi taas seurata uutta kipua. Sitä pelkää, melkein odottaa. Ja kun se taas tulee, olo voi olla melkein vahingoniloinen: siinähän se saakeli taas on!

Jokainen kipua isoina annoksina saanut ihminen tietää, miten vaikea asia on jakaa muiden ihmisten kanssa.

Toisen kipua ei voi tuntea, voi korkeintaan kuvitella. Myötätunto ja sääli voivat lohduttaa hetkellisesti mutta eivät ketään paranna.

Onneksi on hoitoja, lääkäreitä ja lääkkeitä. Moneen vaivaan löytyy jokin keino, jolla kipua voi säädellä tai jopa saada sen häviämään.

Ja on sairastamisessa yksi hyvä puoli: se saa muistamaan, miten haavoittuvainen ja ainutlaatuinen elämä on.

Kipeiden päivien jälkeen on suorastaan juhlaa herätä vaivattomasti aamuun. Aamunhämärässä voi ihmetellä, miten hienoja sinisen sävyjä tammikuisessa Suomessa saakaan nähdä. Ja miten hyvältä maistuu maitokahvi.

Onnellisuus on vähän iso sana tavoiteltavaksi, mutta tyytyväisyys on helpompi.

Aika moneen asiaan voi jokainen meistä olla tyytyväinen joka päivä. Siihen ei tarvita ihmeitä; riittää kun osaa sulkea silmät häiritseviltä asioilta, joille ei voi mitään, ja keskittyy siihen, mikä kaikki hyvin onkaan juuri nyt. Kuten vaikka siihen, että mihinkään ei kolota.

Luin kesällä Merete Mazzarellan kirjasta hienon ajatelman, joka on muistunut mieleeni siitä saakka tuon tuosta: toinen sanoo ”Jonakin päivänä me kaikki kuolemme”, ja toinen vastaa: ”Mutta kaikkina muina päivinä emme”.

Voi sitä olla kiitollinen kivullekin, tuolle pirulliselle unilukkarille.