Sunnuntai, 23.9.2018 
Minja, Miisa, Mielikki
Kolumni

Presidentin, perustuslain ja päätöksentekokyvyn nyt hankala yhtälö

  • Janne Riiheläinen

Pitkän linjan diplomaatti, entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen julkaisi loppuvuodesta kirjan Länttä vai itää – Suomi ja geopolitiikan paluu.

Kirjan saama huomio keskittyi melkein kokonaan Himasen näkemykseen Suomen Nato-jäsenyyden välttämättömyydestä. Itselleni kirjan huomioista tärkein oli kuitenkin Himasen huoli nykyisen perustuslakimme määrittelystä presidentin ja hallituksen yhteistyössä johtamasta ulkopolitiikasta.

Omaan tapaansa, yllättävästi ja kärkevästi, samaan asiaan kiinnitti huomiota myös Björn Wahlroos.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nykytilanne käytännössä on, että tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Tässä asetelmassa on kyse sekä nykyisen presidentin kyvykkyydestä ja halukkuudesta toimia näin että nykyisen hallituksen melkeinpä käänteisestä tilanteesta.

Sipilä on talousmies, joka on keskittynyt vaalisloganin mukaan laittamaan Suomea kuntoon. Niinistö valittiin kuusi vuotta sitten arvojohtajana toimimaan kansakunnan unilukkarina pienissä asioissa. Maailman mullistukset muuttivat tilanteen perin pohjin. Presidentille kaatui enemmän valtaa ja vastuuta kuin kukaan oli ajatellut.

Nykytilanne, jossa presidentti saa olla äärimmäisen vahva hallituksen kustannuksella, on ollut sinällään toimiva. Mutta kovin ikävältä tuntuu, jos perustuslaki ei näin keskeisessä asiassa anna selvää ratkaisua. Pahimmillaan tämän epäselvyyden seuraukset voivat olla todella ikäviä. Ulkopolitiikka kun on kuitenkin politiikkaa.

Silloin erilaisten näkemysten kamppailulle on oltava selvät ja ratkaisuun johtavat toimintatavat ja valtaoikeudet.

On hyvin helppoa kuvitella tilanne, jossa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen presidentin ja hallituksen suhteeseen ilmestyy muutospaineita. Uusi hallitus haluaa kenties ottaa aktiivisempaa roolia tai on olemassa jopa ristiriita presidentin ja hallituksen perusnäkemysten kohdalla.

Ajan kanssa tällaiset ristiriitatilanteet voidaan toki ratkoa, mutta joskus isojakin ratkaisuja pitää tehdä hyvin nopeasti. Uutta perustuslakia ei ole koeteltu kriisitilanteisiin aina liittyvässä nopeassa, paljon ristivetoa sisältävässä päätöksenteossa.

Käynnissä olevassa presidentinvaalikamppailussa ei tästä asiasta ole juurikaan puhuttu, vaikka ehdokkailta on toki asiaan kantaa kysytty.

Asia ei tavallaan ole merkityksellinen, koska niin suuri enemmistö toivoo Niinistön jatkavan nykyisellä tavalla.

Mutta hallitus vaihtuu joka tapauksessa 2019 ja silloin on mahdollista, että tilanne muuttuu. Saattaa myös olla, että näemme pitkästä aikaa eduskuntavaalikampanjointia, jossa irtiottoja haetaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Merkkejä tästä on jo ollut.  

Niiden vaalilupausten vieminen hallituksen ja presidentin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan, TP-UTVAan, voikin sitten koetella nykyisenlaista työnjakoa.

Himasen ratkaisuehdotus tilanteeseen on pääministerin nostaminen ehdottomaksi johtajaksi presidentin kustannuksella. Ehdotustaan hän perustelee parlamentaarisuuden vahvistamisella ja ennen kaikkea EU-politiikan keskeisyydellä. Aika vaikeaa olisi myöskään kuvitella perustuslakiuudistusta, jossa kuljettaisiin epäparlamentaariseen suuntaan.

Joka tapauksessa elämme tulevatkin vuodet epävakaassa turvallisuusympäristössä. Toimiva, demokraattinen päätöksentekokyky on selviytymisen kannalta välttämätöntä ja juuri siksi sitä vastaan hyökätäänkin informaatiovaikuttamisessa.

Nyt olisikin hyvä paikka miettiä, miten omalta osaltamme varmistamme valtiojohdon päätöksentekokyvyn juridisen pohjan.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kirjoittaja on joensuulainen turpobloggari ja kotimaisen sekä kansainvälisen politiikan penkkiurheilija.