Tiistai, 19.9.2017 
Reija
Kolumni

Pimeyttä tarvitaan valon näkemiseen

  • Jouko Kempas
Tänään torstaina Joensuussa päivä on paljon pitempi kuin eilen (Karjalainen, 31.12.2013). Noin neljä minuuttia pitempi. Neljässä minuutissa ehtii pois, jos lähtee nyt heti.

Mutta kannattaa jäädä, jos uskoo ja luottaa, että valo voittaa.

Tuota uskoa vahvistaa Joensuun keskustan jokivarressa vielä muutaman päivän ihmisten ilona oleva Aurora Carealis  -valofestivaali. Kannattaa ehdottomasti käydä iltakävelyllä vilkaisemassa teoksia ja valotaidetta nyt, juuri tänään.

Aurora Carealis  -nimi maistuu akateemisen kököltä. Kuin maakuntaliiton kansainvälinen hanke - tai peräti projekti. Kuitenkin parempi nimi kuin vaikkapa Joensuun talven valoviikko.

Nimi ei pilaa kokonaisvaltaista myönteistä kokemusta. Jo päivälläkin saa pikkuviitteitä, mutta parhaimmillaan valot, värit ja varjot ovat tietenkin illalla pimeän aikaan. Lisäksi kokemus on erilainen, kun maa oli musta tai valkoinen lumesta niin kuin tänään, ehkä.

Tarvitaan pimeyttä, jotta voi ymmärtää valon voiman ja merkityksen. Valon arvostus kasvaa. Valo parantaa ihmisen energiaomavaraisuutta.

Nyt ensimmäisen kerran tehty valofestivaali on parasta, mitä Joensuun talvi on tarjonnut pitkään aikaan. Juuri tällaista on Joensuuhun tarvittu, vaikka ei ole ennen ymmärretty kaivatakaan. Joensuu on nyt uusien mahdollisuuksien kynnyksellä.

Valofestivaalilla on mahdollista lisätä Joensuun vetovoimaa talvella. Onnistuminen vaatii, että talkoisiin osallistuu koko kylä: ihmiset, yhdistykset, yritykset ja kaupunkikin.

Nyt kiitos ja kunnia kuuluu valotaiteilija Kari Kolalle. Hän yhteistyökumppaneineen teki tämän ensimmäisen valofestivaalin.

Tapahtuman jatkuvuutta ei voi jättää yhden yksittäisen yrittäjäriskillä toimivan taiteilijan harteille. Riski on liian suuri, että valo sammuu ja perinne päättyy ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan. Taiteilijan rooli on olla näkijä ja tekijä niin kuin Kola tässä tapauksessa.

Valofestivaalin riemu syntyy siitäkin, kuinka vähällä on saatu paljon aikaan. Suvantosillan maalaaminen sävyjen sillaksi on siitä kelpo esimerkki. Samoin puiston puiden värittäminen.

Jatkoa ajatellen paljon vastaavia mahdollisuuksia tarjoavat tekeillä olevat uudet sillat, Aittarannan amfiteatteri, jokivarren kävelylaituri ja miksei vanhat Itä- ja Länsisiltakin.

Rantapuistoon tehdyt kymmenet ämpärilyhdyt on upea idea. Toteutuksessa näkyy outokumpulaisten lavasteopiskelijoiden kädenjälki. Jokainen lyhty on omanlainen, erilainen, uniikki. Hyvä, kun lyhtyjä on noinkin paljon. Virkamies olisi herkästi aloittanut vähemmällä määrällä.

Myös tuulikellot sopivat mainiosti kilisemään ja helisemään puiston puissa.

Huomenna päivä on taas neljä minuuttia pitempi kuin tänään, viikon päästä jo puoli tuntia. Vauhti kiihtyy, valo voittaa varmasti.