Lauantai, 20.4.2019 
Nella, Lauha
Kolumni

Pääkirjoitustoimittajat eivät ole huligaaneja

  • Pasi Koivumaa
Perussuomalaisten viikonvaihteessa Turussa pidetty puoluekokous sujui sillä tavoin odotetulla tavalla, että ulkoministeri Timo Soini taputettiin jatkamaan eikä itsekriittisyydestä näkynyt häivääkään.

Kun Soini oli ennakkoon todennut, ettei 20-vuotisjuhlakokouksessa kuulu ruotia puolueen kansanedustajan Olli Immosen taisteluhuutoa monikulttuurisuutta vastaan vaan että se on eduskuntaryhmän asia, oli selvää, että näin myös tapahtuu.

Selvää se oli toki ilman Soinin linjaustakin. Perussuomalaiset eivät näe malkaa omassa silmässään vaan kokevat olevansa kaltoin kohdeltuja silmätikkuja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kuvaavaa on, että puoluekokouksen kovimmat aplodit sai puolueen euroedustaja Jussi Halla-aho, joka puolusti nimeltä mainitsematta Immosta. Halla-ahon mielestä niin Immosella kuin kaikilla muillakin perussuomalaisten kansanedustajilla on oikeus ilmaista kärjekkäitäkin mielipiteitään, koska heidät on demokraattisella prosessilla vaaleissa valittu juuri sellaisia esittämään. Jos se ei muille kelpaa, se on Halla-ahon mielestä heidän häpeänsä.

”Demokratian vihollisiin kuuluvat veistä heiluttavat vastarintaliikkeen miehet ja kiviä heittelevät niin sanotut antifasistit, mutta myös pääkirjoitustoimittajat ja kolumnistit ja poliitikot, jotka eivät kunnioita kansalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa, vaan pyrkivät sanelemaan, millaisia mielipiteitä eduskunnassa saa olla edustettuina”, Halla-aho linjasi.

Soinille sopii tämä vihollisen etsiminen puolueen ulkopuolelta. Sillä tavoin hän pitää sekalaisen joukkonsa yhtenäisenä ja välttää puoluehajaannuksen. Soini tasapainoilee: yhtäältä hän tuomitsee vihapuheet, toisaalta hän yhtyy halla-aholaisiin ja etsii vihollista punavihreästä suvaitsevaistosta sekä mediasta.

Halla-ahon tyyliin kuuluu ärsyttää, ja hän tuntuu saavan nautintoa siitä, että hänen kommenttinsa tuomitaan mediassa. Siitä huolimatta tässä roolissani nyt on pakko reagoida: pääkirjoitustoimittajien ja kolumnistien rinnastaminen veistä heiluttaviin ja kiviä heittäviin huligaaneihin on pöyristyttävää. Demokratiaan kuuluu myös median vapaus arvostella, ja on aivan oikein, että mediassa tuomitaan erityisesti ihmisvihaa pursuavat kannanotot.

Ei perussuomalaisten vaalivoitto ja pääsy hallitukseen tee sellaisesta typeryydestä yhtään sen yhteiskuntakelpoisempaa kuin se on aiemminkaan ollut.

Soinin kannattaisi hillitä joukkojaan tässä marttyyriasenteessaan. Piankos jo ulkomailla ja Soinin ihailemilla Britteinsaarilla ihmetellään, että mikä se on tällainen putinilainen suomalaisjoukko, joka koettaa uhkailulla ja pelottelulla kahlita vapaan tiedonvälityksen jonkinlaiseen valtiolliseen kontrolliin.

Kuvittelevatko persut kuplassaan ihan oikeasti, että puolueista vain heitä kritisoidaan? Kannattaisiko kysyä asiasta siltä toiselta vihulaisjoukolta, vihreiltä ja vasemmistopuolueilta?