Keskiviikko, 17.7.2019 
Ossi, Ossian
Kolumni

Kansanmurha ei ole maan sisäinen asia

  • Timo Riistaniemi

Suomessa on puhuttu varsin vähän Yhdistyneissä Kansakunnissa hyväksytystä R2P-periaatteesta.

Vuonna 2001 International Commission on Intervention and State Sovereignity -niminen elin tuotti kansainväliseen politiikkaan uuden käsitteen: Responsibilty to Protect tarkoittaa suojeluvastuuta. YK:ssa käsite kirjattiin mukaan World Summit Outcome -asiakirjaan vuonna 2005.

Ihmisellä on nyt lajitoverien suojeluvastuu. Kansanmurha ei enää ole minkään maan tai minkään diktaattorin oma asia, vaan YK:n jäsenvaltioilla on velvollisuus puuttua asiaan ja lopettaa viattomien summittainen surmaaminen.

Suojeluvastuun periaate voidaan katsoa poliittiseksi normiksi, ei kansainvälisoikeudellisesti sitovaksi. Sitä ei ole kirjattu erikseen mihinkään valtiosopimukseen vaan periaatteena se kokoaa eri näkemyksiä ja osittain velvollisuuksia yhteen.

”Kansanmurhan suhteen kaikilla valtioilla on jo erikseen ollut oikeudellinen velvollisuus ehkäistä kansanmurhaa. Tämä perustuu vuoden 1948 kansanmurhasopimukseen”, muistuttaa vanhempi tutkija Katja Creutz Ulkopoliittisesta instituutista.

Kansallisvaltioaate on parisataa vuotta vanha, ja R2P antaa oikeuden puuttua huonosti käyttäytyvän kansallisvaltion asioihin. Kelvoton hallinto pitää korvata ihmisoikeuksia kunnioittavalla uudella hallinnolla.

”Vastakkain ovat todella perinteinen valtioiden koskemattomuus ja toisaalta ihmisoikeuksien suojeleminen. Näitä ei todellakaan voi helposti sovittaa yhteen. Sen takia voidaankin katsoa että suojeluvastuu yrittää luoda uudenlaisen käsityksen suvereniteetista, joka perustuu ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.”

Sanan muuttuminen teoiksi on hankalaa, etenkin jos YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenvaltiot eivät pääse asioista yksimielisyyteen:

”Moni maa myös vastustaa R2P:tä, koska sitä pelätään käytettävän omien etujen ajamiseen. Libyan jälkeen Kiina ja Venäjä väittivät, että länsimaat käyttivät suojeluvastuuta siviilien suojelemisen lisäksi myös Gaddafin poistamiseen vallasta”, Katja Creutz toteaa.

Sittemmin Kiina ja Venäjä ovat toistuvasti käyttäneet veto-oikeuttaan estääkseen puuttumista Syyrian asioihin, vaikka tämä olisi suojeluvastuun oppikirjaesimerkki. Ranska on tehnyt aloitteen (2013) siitä, että veto-oikeutta rajoitettaisiin. Vetoa ei saisi käyttää tapauksissa, joissa kauheuksia todistetusti tapahtuu - kuten monen vuoden ajan on tapahtunut Syyriassa.

Ranskan aloitetta vastustavat vanhat tutut, Kiina ja Venäjä. Katja Creutz muistuttaa, että R2P on paljon muutakin kuin sotilaallista puuttumista asioihin. Ukrainan kriisin yhteydessä on isketty Venäjän poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin, Irakissa talouspakotteet kurittivat pahimmin kaikkein köyhimpiä irakilaisia. Syyrian kannalta on erityisen ikävää se, että Venäjällä sattuu olemaan Välimeren ainoa laivastotukikohtansa sen rannikolla.

Kirjoittaja on Karjalaisen uutistoimittaja.