Tulosta tämä sivu
Kolumni

Isänmaallisuuden korkein muoto

Joukko suomalaisia on ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja heittelee polttopulloja ja muuten sytyttelee turvapaikanhakijoiden asuttamia vastaanottokeskuksia ja sellaisiksi suunniteltuja rakennuksia. Kymmenkunta yksittäistapausta.

Aivan omasta päästään näiden isänmaan toivojen ei ole tarvinnut tätä terrorismin lajia keksiä. Mallia on aina otettu Suomeen Ruotsista niin hyvässä kuin pahassakin. Ruotsalaiset puolestaan ovat katsoneet tarkasti Saksan meininkiä.

Moni asia piparkakusta joulukuuseen ja nyt ihmisten asuntojen polttamiseen on tullut kaukaiseen Pohjolan maahamme juuri tätä reittiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ei vain turvapaikanhakijoiden vaan myös pakolaisten ja muiden Suomessa asuvien tummaihoisten ja nyttemmin myös tummatukkaisten päälle sylkemistä ja heidän asuntojensa polttamisen yrittämistä perustellaan isänmaallisuudella.

Sotaveteraanien muiston lokaan polkemisesta syytetään myös meitä, joiden mielestä ihmisarvo kuuluu kaikille. Minunkin sotainvalidi-isäni vetäistiin jo tähän lokaan. Huomautan vain, että hän minut tällaiseksi kasvatti.

Puolustusvoimien tuoreimmassa Ruotuväki-lehdessä Lukijan kynästä -palstalla Sirpa Korkatti kirjoittaa tapahtumista Kajaani-Helsinki-junassa. Siinä matkusti vain muutaman sanan englantia taitanut pakolaisäiti kolmen alle kuusivuotiaan lapsen kanssa. Kun äiti purskahti itkuun, lähellä istunut varusmies ojensi hänelle nenäliinapakettinsa.

Tästä rohkaistuneena äiti pyysi apua junanvaihtoon, ja varusmies lupasi auttaa perheen aina Tampereen-junaan saakka. Nuori mies auttoi pakkaamaan suuren tavaramäärän lastenrattaisiin, ja perhe lähti Suomen sotilaan auttamana kohti oikeaa junaa.

Erityisesti viime aikojen isänmaallisuudella kohkaamisen vuosina olen oppinut, että suomalainen mies on rehellinen ja rehti, oikea esimerkkisotilas. Erityisen kunnioitettavia käytökseltään ovat sotiemme veteraanit.

Se johdattaa miettimään, mikä vanhustemme mielestä mahtaakaan olla oikeaa isänmaallisuutta. Onko sitä ehkä apua tarvitsevien auttaminen, omastaankin jakaminen?

Vai onko isänmaallisuuden ja menneiden polvien kunnioituksen korkein muoto se, että rakennuksia yritetään tuhota ja siellä asuvia ihmisiä pelotella, jopa surmata?

Sotien jälkeen näitä rakennuksia rakennettiin niukkuuden oloissa ja suurella vaivalla. Moni työhön rauhan tultua aikailematta ja kyselemättä tarttunut oli vakavasti haavoittunut, melkein jokainen niin pahoja asioita kokemaan joutunut, että me heidän jälkeensä syntyneet tarvitsisimme pitkäkestoista terapiaa semmoisesta toipumiseen.

Veteraanipolvelle iskettiin kirves käteen ja käskettiin rakentaa koti ja koko Suomi.

Nyt joukkiot sitten muka tätä kunnioittaakseen yrittävät tuhota sitä, minkä veteraanit rakensivat.

Lopettakaa jo elämöinti tai hävetkää edes.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi