Maanantai, 26.8.2019 
Ilmi, Ilma, Ilmatar
Kolumni

Painomusteesta leviää glamourin tuoksu

  • Kari Kontkanen
Sattuipa silmiin torstain (14.1.) Helsingin Sanomista mielenkiintoinen uutinen. Siinä kerrottiin, miten tänä sosiaalisen median kanavien isolla äänellä huutamisen ja kissankorkuisin kirjaimin lööpeissään uutisia maailmalle toitottavan tiedottamisen maailmassa pienestä ja vaatimattomasta onkin tullut kaunista ja tavoiteltavaa.

Arvovaltaisen brittilehden The Timesin luokitellut ilmoitukset ovat nimittäin kokeneet uudelleen tulemisensa.

Timesin tapauksessa rikkaat ja kuuluisat, kuten esimerkiksi mediamoguli Rupert Murdoch tai meilläkin televisiossa uutena Sherlockina seikkaileva Benedict Cumberbatch ovat löytäneet Timesin perheilmoituspalstan, jossa he ovat vaatimattomasti muutamalla rivillä kertoneet kihlautumisistaan kumppaniensa kanssa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Britit ovat toki brittejä. Onhan saarivaltion yläluokan snobbailusta väännetty vitsiä ja tehty lukemattomia tv-sketsejä suomalaistenkin katsottavaksi. Nyt hienostelun ylimmäksi asteeksi on kuitenkin nousemassa hiljaa huutaminen perinteisen printtilehden pikkupalstalla.

Hyvältähän tuo tällaisesta paperille tuoksahtavassa ympäristössä työskentelevästä kuulostaa.

En itse näe raharikkaiden ja julkimoiden paperimyönteisyyttä pelkästään heidän omaa erinomaisuuttaan näennäisen vaatimattomalla tavalla korostavana snobbailuna. Pikemminkin siitä löytyy perinteisten arvojen kunnioittamista, mikä alkaa olla tässä sähköä tihkuvassa pikauutisten maailmassa harvinaista ylellisyyttä.

Ei olekaan ihme, että monet Googlen tai Facebookin kaltaiset digitaalisella markkinoinnilla jättimäisen liiketoimintansa rakentaneet Internet-yritykset hakevat lisäkasvua printin puolelta.

Googlekin käyttää Britanniassa lehtimainontaan jo miljoonia puntia. Samassa rintamassa on esimerkiksi verkkokauppa Net-a-Porter, jonka mukaan varakkaat kuluttajat tavoittaa parhaiten printtimainonnan kautta.

Tovin aikaa on povailtu jo sitäkin, että menestyjän erottaa pian paremmin mukana kulkevasta paperilehdestä kuin viimeisimmän muodin mukaisesta kännykästä tai kalliista kengistä.

Tuskin voi kuvitella toisistaan kauempana olevia asioita kuin mitä on suomalainen sanomalehden lukija peribrittiläisestä, laatulehteä selailevasta snobista.

Siinä, missä The Timesin palstoilta leviää musteentuoksuinen henkäys glamouria englantilaisnenään, uskon suomalaisen näkevän lehtensä mieluummin arkisena, mutta samalla luotettavana palvelijana.

Luotettavuus onkin noussut tänä päivänä tiedonvälityksen avainsanaksi. Sosiaalisen median isoääniset ”totuudentorvet” ovat usein kaikkea muuta kuin mitä ne antavat ymmärtää olevansa.

Tämän tietää myös se enemmän tai vähemmän snobi The Timesin lukija. Hänkin luottaa laatuun ja totuuteen.