Lauantai, 21.9.2019 
Mervi
Pääkirjoitus

Kaksi veljestä olosuhteiden pakosta

  • Karjalainen
Kukapa olisi uskonut vain muutama kuukausi sitten, miten läheisissä ja ystävällisissä väleissä Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan pitävät tiedotustilaisuutta. Vaikkei ilmeisesti täysin mutkattomasti mutta kuitenkin niin sanotusti rakentavassa hengessä lienee tapahtunut myös presidenttien tapaaminen.

Itsensä ja maansa nurkkaan ajaneet presidentit rakentavat yhteistyötä ja -ymmärrystä keskinäisen sotatilan uhkalla pullistelun jälkeen. Nato-maa Turkki ja Naton uhkalla elämöivä Venäjä ovat nyt ystäviä ja partnereita, sillä kummankin ystävät ja partnerit ovat viime aikoina karisseet. Syy ymmärtäjien vähenemiseen on ollut kummankin presidentin määrätietoinen toiminta.

Niin Venäjällä kuin Turkissakin huomattiin myös nopeasti, että venäläiskoneen alasampumisesta alkanut kylmä kausi tuli liian kalliiksi molemmille osapuolille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Venäläiset eivät katsoneet hyvällä Putinin päätöstä kieltää Turkin-lomat, vaikka niihin halvan ruplan aikanakin vielä olisi varaa. Ulkomaanlomiin tottunut kansa ei hetkessä opi, että kotimaassa on kaikki.

Turkissa puolestaan venäläisten katoaminen jätti ammottavan aukon turismituloihin vallankin, kun terrori-iskut ovat karkottaneet länsimaalaiset. Turkki tarvitsee ruplaturistit, ja vastapainona Venäjä tarvitsee turkkilaiset rakennusmiehet.

Myös elintarvikkeiden tuontikielto Turkista oli äkkipikaistuksissa tehty, ja se oli pakko purkaa nopeasti.

Rosatom tarvitsee Turkin ydinvoimalan rakennusprojektinsa siinä missä Suomenkin, ja molempien maiden etu on kaivaa Mustanmeren kaasuputki takaisin piirustuslaudalle niin nopeasti kuin suinkin.

Jos Turkki ei olisi Nato-maa, nyt todistettaisiin vakuutteluja ennennäkemättömästä ja ikuisesta ystävyydestä ja liittolaisuudesta. Turkki on kuitenkin yhä kaikesta huolimatta riippuvainen sekä Natosta että Euroopasta eikä voi heittäytyä estoitta Venäjän syliin.

Toisaalta Putinille ei ole mitään mieluisempaa kuin nävertää Natoa ja EU:ta sisältäpäin.

Pietarin neuvottelut ovat epämiellyttävä muistutus siitä, miten nopeasti nykypolitiikassa konjunktuurit vaihtuvat ja miten notkeasti Putin muutosta luo ja siinä liikkuu. Päätökset ja sopimukset on tehty muutettaviksi.