Tapaus tuo esiin useita puutteita niin lainsäädännössämme kuin viranomaisvalvonnassakin. Kammottavuudessaan se on toivottavasti myös opetus siitä, kuinka toiseen kajoaminen vaikkapa vain tämän kaatamalla voi johtaa kuolemantapaukseen. Vain-sanan käyttö tässä yhteydessä on tosin ristiriitaista, sillä minkäänlaista väkivaltaa ei pidä suvaita ja se on aina rikos.
Lainoppineiden näkemykset asiasta poikkeavat toisistaan, mutta varsin laaja yhteisymmärrys heilläkin on siitä, että Suomen vastarintaliikkeen kaltaisen järjestön toiminta voidaan lailla kieltää, jos siihen löytyy poliittista tahtoa. Kun tämä tahto näyttää nyt laajalti löytyvän, niin asiassa pitää myös edetä eikä jäädä odottamaan seuraavaa murhenäytelmää.
Suomen vastarintaliike (SVL) ilmoittaa avoimesti olevansa uusnatsien järjestö, jonka tavoitteena on nykyistä autoritäärisempi yhteiskuntajärjestys. Se ei liioin kätke ihannoivansa väkivallankäyttöä, vaikka tällaisten tapausten sattuessa sellaisesta koettaakin irtisanoutua.
Tämänkaltaisten levottomuutta aiheuttavien ja kansalaisten keskuudessa pelkoa lietsovien järjestöjen toiminta pitää yksiselitteisesti kieltää.
Helsingin tapaus osoittaa poliisin tehneen väärän tulkinnan tapahtuman luonteesta eikä olleen paikalla turvaamassa sivullisten turvallisuutta. Tämän virhetulkinnan selvittämisen lisäksi on tärkeää huomata, että niin poliisin kuin laajemmin sisäisen turvallisuuden resursseista on viime vuosina Suomessa aivan liiaksi tingitty. Ei poliisilta voida odottaa kattavaa turvaa kansalaisille, jos kenttätyötä tekevien poliisien määrää vähennetään siinä määrin kuin on tehty.
