Tiistai, 25.9.2018 
Kullervo
Pääkirjoitus

Kehysriihestä murusiaja suuria muutoksiakin

  • Karjalainen
Hallitus ei sortunut yltiöanteliaaksi raamittaessaan kehysriihessä tulevan vaalivuoden budjettia ja menokehyksiä hiukan pitemmällekin aikajanalle. Kehysriihen anti on odotettu, hillitty ja vaikuttaa hallitulta. Suurimmat lisäpanokset laitetaan toimiin työllisyyden parantamiseksi ja täsmämurusina eriarvoisuutta tasoittaviin etuuksiin.

Pitkässä juoksussa merkittävimmät muutokset ovat irtisanomisten helpottaminen pienissä yrityksissä ja lupa palkata nuorta työvoimaa. Pitkään työttömänä olleita alle 30-vuotiaita voi jatkossa palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman, että määräaikaisuutta on erikseen perusteltava, kuten nyt on tehtävä.

Hallitus ja yrittäjien etujärjestöt uskovat, että kun nykyistä tiukkaa irtisanomissuojaa puretaan, niin etenkin pienet yritykset palkkaavat lisää työntekijöitä. Palkansaajajärjestöt ja oppositiopuolueet ovat eri mieltä. Päätökset heikentävät entisestään nuorten epävarmaa asemaa työmarkkinoilla, ja pätkätyöt yleistyvät lisää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Työttömien aktiivimallia muutetaan. Tässä hallitus antoi periksi poliittisille paineille ja aktiivimallin saamalle kovalle kritiikille. Itse malli pysyy, mutta aktiivitoimiksi hyväksytään jatkossa omaehtoista kouluttautumista sekä osallistumista liittojen, kuntien ja järjestöjen työllistymiskursseille. Alan vaihtoon liittyvää kouluttautumista ja työn perässä muuttamista helpotetaan uusilla tukitoimilla.

Merkittävää on myös, että te-toimistoihin palkataan parisataa uutta työntekijää tekemään juuri työttömien aktivointiin liittyviä töitä. Aktiivimallin kakkosvaihetta ei nyt täsmennetty, vaan sen selvittely jatkuu.

Hallitus ei perunut sosiaalietuuksien indeksien yleistä jäädytystä. Sen sijaan odotetusti hallitus lupaa lisää rahaa, muutamia kymppejä kuussa, muun muassa takuueläkkeisiin ja kaikkein pienimpiä vähimmäispäivärahoja saaville. Näitä etuuksien korotuksia ei saa kuitenkaan vähätellä, sillä kyse voi olla tukien saajille arkea merkittävästi helpottavista summista.

Samaa koskee tuen lisäystä ammattikoululaisten ja lukiolaisten oppikirjojen hankintaan sekä yleisen lääkekulukaton laskemista. Lisää rahaa luvataan myös ylivelkaantuneiden talous- ja velkaneuvontaan.

Verotusta koskevat ratkaisut hallitus tekee vasta syksyllä varsinaisessa budjettiriihessään.