Lauantai, 17.11.2018 
Einari, Eino
Pääkirjoitus

Valion olisi ollut syytä olla avoin hinnanlaskusta

  • Karjalainen

Valio ilmoitti viime viikolla laskevansa maidon hintaa 2,5 senttiä litralta, noin kuudella prosentilla tuottajan maitotilistä (Karjalainen, 19.4.). Tarkkaan ottaen Valio ei ilmoittanut mitään, ei edes kommentoinut, ja se on kimpaannuttanut maidontuottajia erityisesti.

Tällainen avoimuuden puute ja osuuskuntien selän taakse piiloutuminen on ikävää.

Valion hintalinjauksen vaikutus on suuri Pohjois-Karjalassa, sillä useimmat maitotilat toimittavat tuotantonsa Valiolle. Vaikutus yltää myös paikallis- ja aluetalouteen erityisesti siksi, että monet tilat ovat muutenkin toimintansa kipurajoilla. Erityisesti äskettäin investoineet tilat ovat vaikeuksissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Itämaito tilitti viime vuonna pohjoiskarjalaisille maitotiloille yhteensä runsaat 50 miljoonaa euroa.

Koko Euroopan, ei vain Suomen, maitomarkkina on sekaisin maitokiintiöiden poistamisen jälkeen. Maidontuotanto revähti isoissa maitomaissa, ja loiske käy Suomeen asti. Maitoa tuotetaan kulutukseen ja vientimahdollisuuksiin nähden aivan liikaa.

Varastot pullistelevat maitojauhetta, ja sen ennestäänkin heikko hinta on laskussa. Ylijäämämaidosta tehdään varastoihin myös voita, ja juustoa myydään kustannuksiin nähden lähes pilkkahintaan.

Suomessakin myydään aina vain enemmän tuontijuustoja, monia erityisen halvalla. Kotimaisten juustojen menekissä halpojen juustokampanjoiden vaikutus näkyy selvästi.

Valio on saanut rakennettua uutta vientiä Venäjän-kaupan tyssättyä, mutta mittakaavaltaan sitä korvaavaa on vaikea edes kuvitella. Venäjällä suosittuja olivat tavalliset suomalaiset juustot, voi ja jogurtit. Valion tulos olikin suuressa määrin Venäjän-viennin kannattelemaa. Sitä ilman on kuitenkin tultava toimeen hamaan tulevaisuuteen.

Valitettavasti kuluttajat tuskin pääsevät nauttimaan halvempaa maitoa, vaikka maidontuottajien tilipussia rokotetaan taas rajusti, maitomäärästä riippuen jopa tuhansia euroja vuositasolla.

Maito- ja muidenkin maatilojen määrä putoaa jatkuvasti Pohjois-Karjalassakin. Katokesä 2017 vei tilat äärirajoille, ja nyt pitäisi pystyä selviämään toukoajan investoinneista. Hinnanlasku tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan.