Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Pääkirjoitus

Suomalaisille entistä enemmän maksettavaa

  • Karjalainen
EU:lle vuosiksi 2021-27 ehdotettu budjetti kurittaa maanviljelijöitä. Jos ehdotus toteutuu, se merkitsee, että kaikkien suomalaisten keskimääräinen maksuosuus EU:lle nousee nykyisestä noin 90 eurosta sataan euroon vuodessa. Suomi maksaisi edelleen enemmän EU:lle kuin saa sieltä tukea.

Ehdotus lähtee nyt EU:n jäsenmaihin kansalliselle keskustelu- ja neuvottelukierrokselle. Riitelyä ja eripuraa on tiedossa useimmissa maissa - Suomi ei ole poikkeus. Budjetista päätetään vasta parin vuoden kuluttua. Nopeimmillaan päätösvaihe voi sattua vuoden 2019 lopulle, jolloin Suomi on puoli vuotta EU:n puheenjohtajamaa.

Virallisen Suomen, pääministerin ja EU-komissaarin, ensimmäiset kommentit ehdotuksesta olivat maltillisen myönteisiä niin kuin asemansa puolesta olikin odotettavissa. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan ehdotus on Suomen kannalta siedettävä, vaikka budjetti paisuu, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin oli pelättävissä. EU-komissaari Jyrki Katainen (kok.) on tyytyväinen kokonaisuuteen, eikä hänestä Suomen maataloudenkaan tarvitse olla leikkauksista huolissaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa suurin vääntö jää seuraavalle hallitukselle, joka aloittaa ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Ensi vuoden kesällä on EU-vaalit, joissa valittaville suomalaismepeille tulee myös roolia budjettipeliin. Nykyhallituksessa olevan sinisten puheenjohtaja Sampo Terho ehätti jo tyrmäämään EU-budjetin Suomen etujen vastaiseksi ja epärealistiseksi.

Komission ehdotus leikkaa maatalousbudjetista viisi ja aluekehitysrahoista seitsemän prosenttia. Vasta myöhemmin yksityiskohtaisesti selviää, mistä leikataan. Silti ehdotus raivostutti kotimaisen tuottajajärjestön - odotetusti. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) puheenjohtaja Juha Marttila vaatii, että viljelijöiden simputtaminen on lopetettava. Maatalouden kannattavuus on ollut heikko, ja viljelijät ovat odottaneet EU:n maataloustukien säilyvän vähintään nykyisellä tasolla, MTK tähdentää.

Suomessakin on kuultu tyytyväistä hyrinää, kun EU aikoo varata enemmän rahaa tutkimukseen, tuotekehitykseen ja ulkorajojen valvontaan. Rajavalvontaan voitaisiin palkata lisää jopa tuhansia rajavartijoita. Komissio ehdottaa jäsenmaille myös muovin kierrätysmaksua, toisin sanoen uutta veroa muoville.