Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Pääkirjoitus

Armahdusoikeus on enää pelkästään turha jäänne

  • Karjalainen
Tasavallan presidentin armahdusoikeudesta saatetaan luopua osana seuraavaa perustuslakiuudistusta, mutta yksinomaan tämän asian takia ei perustuslakia avata eikä tätä muutosta panna alulle tämän vaalikauden aikana. Näin totesi oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) Keskisuomalaiselle (Karjalainen, 9.5.).

Häkkäsen mielestä presidentin armahdusoikeuteen ei liioin olisi tarve kajota perustuslakimuutosta kiirehtimällä, vaan se voitaisiin toteuttaa normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että seuraava eduskunta hyväksyisi yksinkertaisella enemmistöllä lakiehdotuksen lepäämään seuraavien eduskuntavaalien yli, ja sitä seuraava eduskunta hyväksyisi muutoksen kahden kolmasosan enemmistöllä, näillä näkymin siis aikaisintaan vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeisellä eduskuntakaudella.

Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti jo ennen ensimmäistä virkakauttaan, että hänen mielestään presidentin armahdusoikeus on jäänne, josta voitaisiin luopua. Hän toisti sanomansa viime vaalikampanjan aikana, ja myös useat muut presidenttiehdokkaat olivat samaa mieltä. Valtio-oppineiden keskuudessa mielipiteet asiaan jakautuvat, mutta enemmistö heistäkin näyttää ajattelevan Niinistön tavoin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Niinistö on presidenttinä käyttänyt armahdusoikeuttaan kitsaasti. Maaliskuusta 2012 alkaen hän on tähän mennessä armahtanut vain 20 tuomittua eli keskimäärin kolme vuodessa, kun hänen edeltäjänsä Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari armahtivat vuosittain 15-30 tuomittua.

Korkein oikeus (KKO) antaa jokaisesta tapauksesta lausunnon, ennen kuin armonanomus tulee presidentin käsiteltäväksi, ja Niinistö on pääsääntöisesti toiminut näiden lausuntojen suosittelemalla tavalla mutta toiminut toisinkin ja ollut ennemminkin KKO:ta ankarampi. Halonen oli taas usein KKO:ta armeliaampi ja armahti presidenttikaudellaan vastoin KKO:n kantaa erityisesti totaalikieltäytyjiä.

Presidentin armahdusoikeudesta luopumista puoltaa moni seikka, ennen muuta se, ettei nykyinen käytäntö ole vallan kolmijako-opin mukainen. Myös rangaistusmuotojen moninaistuminen ja kehittynyt sosiaaliturvajärjestelmä puoltavat muutosta nykyistä tasavaltaisempaan suuntaan.