Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Pääkirjoitus

Armeijassakaan nainen ei ole vain pelinappula

  • Karjalainen
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) väläyttää Lännen Median (18.5.) haastattelussa naisten asepalveluksen jäädyttämistä vuodeksi säästösyistä. Uudistusmielinen konservatiivipuolue on puhunut: uudistetaan siirtymällä menneeseen.

Niinistö astui joko tahallaan tai tyhmyyttään miinaan. Yhteiskunnassa ja ajassa, jossa nimenomaan pyritään tasa-arvon lisäämiseen, ei voida kääntää lehteä taaksepäin ottamalla säästökohteeksi juuri naiset.

Kohun synnyttyä Niinistö sanoi ulostuloaan tahalliseksi. Hän pääsi tavoitteeseensa: puolustusvoimien rahapulasta tuli hetkessä puheenaihe. Voi tietysti olla niinkin, että tyhmyys on tiivistynyt. Naisvarusmiesten ja naispuolisen kantahenkilökunnankin lisääntymisestä huolimatta armeija on edelleen hyvin miesvaltainen, maskuliininen paikka. Ehkä ministerikin on päässyt sokeutumaan siellä?

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta puhuttaessa voisi kääntää Niinistön avaamalla tiellä myös vanhaa vertausta: Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Kun naisille on avattu kasarmien ovet ja armeijan maailma, niitä ei voida enää sulkea, varsinkaan tällaisin perustein.

Harmillista onkin, että Niinistön puheenvuoron tärkeä osuus, pohdinta Senaatti-kiinteistöjen vallasta, jää nyt turhanaikaisen suunpieksännän varjoon.

Valtion kiinteistöomaisuus keskitettiin vuosituhannen vaihteessa yksiin käsiin, Senaatti-kiinteistöille. Siitä on tullut valtio valtiossa, ja se kerää korkeita vuokratuloja paitsi puolustusvoimien myös muista valtionhallinnon toimitiloista. Myös muun muassa yliopistot ovat pitkään valittaneet joutuvansa säästämään kaikessa, mutta on yksi meno, jossa ei ole joustoa eikä säästöä: Senaatti-kiinteistöille maksettavat vuokrat.

Toivottavasti Niinistön avaus Senaatti-kiinteistöjen pilkkomisesta ja puolustusvoimien kiinteistöjen palauttamisesta armeijan omaan hallintaan johtaa laajempaan keskusteluun siitä, kuinka korkea kohtuullinen vuokra voi olla rakennuksissa, joilla on vain yksi mahdollinen käyttäjä.

Maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä rakennetaan Maakuntien tilakeskusta. On pidettävä huoli, ettei siitä tule samanlainen vuokrankorotusautomaatti kuin isoveljestään.