Sunnuntai, 18.11.2018 
Tenho
Pääkirjoitus

Hallituksen hajoaminen alkaa olla todennäköistä

  • Karjalainen
Sote- ja maakuntauudistuksen edellyttämän lainsäädännön valmistelu eduskunnassa on vaatinut niin paljon ennakoitua enemmän aikaa ja hallitusrintama rakoilee siinä määrin, että yhä todennäköisemmäksi on alkanut käydä se vaihtoehto, että tänä vuonna käydään kaavaillun maakuntavaalin sijaan ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vahvisti sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sen, mikä oli toki käynyt selväksi jo ennen tätä hänen lausuntoaan: maakuntavaaleja ei voida pitää lokakuun lopulla. Sipilän mukaan maakuntavaalit lykkääntyvät hieman, mutta hänkään ei halua enää ennustaa vaalien uutta mahdollista ajankohtaa.

Sipilä totesi maaliskuussa, että tämän hänen johtamansa hallituksen suurimman uudistuksen kaatuminen johtaisi hallituksen eroon ja uusiin vaaleihin. Tulos tai ulos, hän tiiviisti tuolloin asian.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallituksen hajoaminen ei tosin välttämättä tarkoita ennenaikaisia eduskuntavaaleja, eikä tämä asia ole siis yksin pääministerin tahdon asia, mutta käytännössä tilanne on toinen. Eduskuntavaalit ovat joka tapauksessa niin lähellä, että tuskinpa oppositiopuolueista löytyy tahtoa rakentaa uutta hallituspohjaa ilman vaaleja ja jäädä odottamaan muutaman kuukauden kuluttua kuultavaa äänestäjien tuomiota tällaisesta manööveristä.

Eduskuntavaalien läheisyys on jo murentanut hallituspohjaa ja tullee murentamaan sitä vielä lisää. Perustuslakivaliokunnasta tihkuneiden tietojen mukaan sekä valinnanvapauslakiin että budjettirajoittimiin on luvassa sellaisia muutoksia, että ne romuttavat päähallituspuolueiden keskustan ja kokoomuksen tekemän kompromissin eivätkä kelpaa kokoomukselle. Kokoomusta johtava valtiovarainministeri Petteri Orpo varoittikin jo tästä mahdollisuudesta Ylen Ykkösaamussa (26.5.).

Toivottavasti uudistus saadaan nyt edes merkittävällä tavalla alkuun. Sitä on valmisteltu jo noin 13 vuotta, ja yhä kalliimmaksi käy vain jatkaa kuten ennen. Sipilän käyttämä sana vatulointi on liian lievä ilmaisu kuvaamaan poliittisen päätöksentekokoneistomme kyvyttömyyttä tässä merkityksellisessä ja tärkeässä asiassa, jossa yksien vaalien tarkka ajankohta on mitätön pikkuseikka.