Torstai, 20.9.2018 
Varpu, Vaula
Pääkirjoitus

Huono-osaisuudesta ei pidä rangaista

  • Karjalainen
Onko suomalainen edelleen maailman mittakaavassa etuoikeutetussa asemassa, vai onko eriarvoistuminen jo edennyt siihen pisteeseen, että hyvinvointiyhteiskunta on enää vain muisto vauraammilta ajoilta?

Katsantotavasta riippuen kumpikin näkökulma pitää paikkansa. Globaalisti ajatellen on edelleen lottovoitto syntyä maahan, jossa on toimiva julkinen terveydenhuolto ja sosiaaliset palvelut. Näiden ansiosta suomalainen köyhyys on vain suhteellista köyhyyttä, ei absoluuttista kuten useissa muissa maissa.

Suomalainen köyhä on köyhä vain suhteessa toisiin suomalaisiin tai länsimaalaisiin - ei köyhä sellaisessa asteikossa, millaisena köyhyys esimerkiksi useissa Aasian tai Afrikan maissa tunnetaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toisaalta suomalaisen yhteiskunnan sotien jälkeinen rakentuminen on ollut nimenomaan tasa-arvoistumisen ja yhdenvertaistumisen historiaa. Pari sukupolvea sai kokea ennenäkemättömän nopean elintason kohoamisen, joka hämärsi agraariväestön ennestäänkin häilyvät sosiaaliset rajat. Pienviljelijöiden lapsenlapsista koulutettiin maistereita.

Nyt tämä kehitys on päättynyt, ja ollaan uudenlaisessa tilanteessa. Eriarvoistumisen riskit ovat suuria, kuten Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Karjalaisen (27.6.) haastattelussa toteaa.

Saari johti hallituksen asettamaa eriarvoisuustyöryhmää, joka jätti loppuraporttinsa maaliskuussa. Nyt Saari toimii selvityshenkilönä perusturvan uudistamista selvittävässä Toimi-hankkeessa.

Sotien jälkeinen hyväosaistuminen koski käytännössä kaikkia. Nyt osalla Suomen väestöstä menee entistä paremmin, mutta osa on pudonnut kehityksestä. Nouskoon talous, parantukoon työllisyys - suurin osa kansasta hyötyy, mutta osaa mikään tästä ei tavoita. Ylisukupolvistuvaa huono-osaisuutta pahentaa työmarkkinoiden yhä kiihtyvä muutos, joka nostaa osaamisvaatimuksia. Tekoäly vie työpaikkoja, ja yhä useampi työtehtävä muuttuu tietotyöksi.

Nykyisen mallinen perusturva pitää hengissä mutta ei auta nostamaan ihmisiä sosiaalisen vajoamisen kierteestä. Byrokratian ja kannustinloukkujen avulla se pikemminkin vaikeuttaa tilannetta. Huono-osaisuudesta ei pidä rangaista, vaan tarvitaan uusia inhimillisiä keinoja erojen tasoittamiseen.