Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Pääkirjoitus

Huono satokesä jatkaa ruuan hinnan nousua

  • Karjalainen
Ruuan hinta Suomessa on noussut nopeasti. Nousun on helppo ennustaa jatkuvan.

Luonnonvarakeskuksen mukaan elintarvikkeiden kuluttajahinnat olivat toukokuussa 2,4 prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin. Kuluttajat ovat huomanneet ruokakaupoissa ja kauppalaskuissaan, että esimerkiksi lihatuotteet, hedelmät ja vihannekset maksavat enemmän kuin ennen. Myös voin hinta on noussut, vaikka voita saa Suomessa edullisemmin kuin muualla Euroopassa.

Hintojen nousun taustalla on pitempi kehitys. Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät nousuun jo talvella peräti neljän vuoden laskun jälkeen. Tosin suuret kauppaketjut ovat vakuuttaneet halpuutuskampanjoiden jatkuneen ja jatkuvan edelleen. Elintarvikkeiden hintojen lasku oli eurooppalainen ilmiö. Vientirajoitukset Venäjälle käänsivät kauppasuuntia. Euroopan kotimarkkinoille syntyi hintoja laskevaa ylitarjontaa esimerkiksi liha- ja maitotuotteissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hinnat ovat nousseet siksikin, kun suurella osalla suomalaisista on hyvän talouskasvun myötä varaa tehdä myös elintarvikeostoksia huolettomammin kuin ennen.

Kuitenkin maailmanmarkkinatilanne vaikuttaa nyt hintojen nousun kiihtymiseen. Satonäkymät ovat epävarmat ja enemmän heikot kuin hyvät. Kuivuus ja myös tulvat kiusaavat laajoja maataloustuotannon alueita eri puolilla Eurooppaa.

Tilanne on sama Suomessa. Luonnonvarakeskus arvioi, että kuluvan kesän viljasato jää pienimmäksi tällä vuosituhannella. Satoa saadaan kolmanneksen vähemmän kuin parhaana vuonna 2009. Rukiin sadon ennakoidaan jäävän puoleen viime vuodesta ja vehnän sato putoaa kolmanneksen. Selvää on, että tämä kehitys heijastuu ennen pitkää kuluttajahintoihin. Ruuan hinnan nousu jatkuu.

Huonon satokesän taustalla on alkukesän helle ja kuivuus. Loppukesän sateet eivät enää pelasta tilannetta mutta voivat huonontaa lisää.

Suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa. Kauppaketjujen keskinäinen kilpailu pitää hintoja kurissa. Silti on syytä käydä yhteiskunnallista keskustelua elintarvikkeiden ja koko ruuantuotannon omavaraisuusasteen turvaamisesta. Ruotsissa on sama tilanne. Siellä varaudutaan hätäteurastuksiin ja käynnissä on tuontilihan boikottikampanja.