Perjantai, 16.11.2018 
Aarne, Aarno
Pääkirjoitus

Heikko marjasato voi jatkaa poimijapulaa

  • Karjalainen
Lakan, mustikan ja puolukan sadot jäävät näillä näkymin heikoiksi, korkeintaan paikka paikoin keskinkertaisiksi. Toki alueellisia eroja on niin kuin myös hyvinä marjavuosina. Tärkeimmät kaupalliset poimintamarjat ovat juuri lakka, mustikka ja puolukka.

Luonnonvarakeskuksen mukaan joka toinen suomalainen marjastaa mutta enimmäkseen vain kotitarpeiksi. Kaupallisessa mielessä marjat jäisivät metsiin ilman tuhansia ulkomaisia poimijoita. He keräävät marjoista suurimman osan. Erityisen paljon Suomeen tulee poimijoita Thaimaasta ja Ukrainasta. Houkuttimena on se, että marjankeruulla voi ansaita muutamassa päivässä sen, minkä kotimassa kuukaudessa, ja muutamassa viikossa jopa koko vuoden ansioiden verran.

Suomalaisia marjanpoiminta marjatiloilla tai metsissä ei kiinnosta työnä siksi, että raskaan työn palkka jää suomalaisittain pieneksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nyt heikon marjasadon lisäksi marjabisneksen elinkeinoa uhkaa poimijapula. Thaimaan viranomaiset antoivat luvan lähteä Suomeen 2 500 poimijalle. Määrä on huomattavasti huippuvuosia pienempi. Thaimaa rajoitti määrää, koska poimijoiden työolot Suomessa ovat aiheuttaneet kritiikkiä, oikeusjuttuja ja epäilyjä ihmisoikeuksien loukkauksista.

Poimijoiden ala-arvoisella kohtelulla on aiheutettu hallaa koko marjabisnekselle. Poimintayritykset ovat nyt sitoutuneet aiesopimukseen, joka muun muassa takaa poimijoille 30 euron päivittäisen tulotakuun riippumatta siitä, kuinka paljon marjoja saa poimituksi. Tulotakuu voi olla hyvinkin tarpeen, jos marjasato jää odotettua paljon heikommaksi niin kuin nyt näyttää käyvän.

Heikko sato saattaa heijastella myös tuleviin vuosiin. Kiinnostus lähteä marjanpoimintaan Suomeen voi hiipua lisää, vaikka luonnolle ei voi mitään, ja sen seurauksena satomäärät vaihtelevat.

Selvää on, että heikko sato nostaa marjojen hintaa. Kun teollisuus ei saa tarpeeksi marjoja tuotantoonsa, sen seurauksena kuluttajahinnatkin nousevat. Tilanne on sama muuallakin Euroopassa. Marjasadot jäävät heikoksi myös esimerkiksi Ruotsissa.

Luonnonmarjat ovat superruokaa: terveellisiä, arvostettuja ja arvokkaita. Suomalaiset eivät vain ymmärrä aarrettaan. Jokamiehen oikeudet turvaavat vapaan poiminnan. Lisäksi poimintatulot ovat verovapaita.