Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris
Pääkirjoitus

Taistelu järvilohen puolesta kiihtyy

  • Karjalainen
Taistelu äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen elinolojen puolesta kiihtyy Pohjois-Karjalassa. Kalalaji on ollut sukupuuton partaalla vuosikymmenien ajan, koska lisääntymiskosket esimerkiksi Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa valjastettiin voimalaitoksille.

Syksyllä Lieksanjoella tehdään isoja kunnostustöitä niin järvilohen kuin lohikalojen kututarpeisiin (Karjalainen, 16.8.). Syyskuussa käynnistyvät työt ovat osa pidempiaikaista suojeluhanketta, jolla pyritään pelastamaan uhanalaiset kalalajit Ruunaan retkeilyalueella.

Pielisjoella on käynnistynyt eräs suurimmista ja tärkeimmistä hankkeista järvilohen suojelemiseksi (Karjalainen, 17.8.) Kuurnan tulvauoman ja voimalaitoksen rakentamisessa on valtion ohella ennennäkemätön joukko kumppaneita, joista yksi on Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tärkeässä roolissa hankkeen kannalta on voimalaitosyhtiö Kuurnan Voima oy, jonka pääomistaja on Pohjois-Karjalan Sähkö ja vähemmistöomistaja Joensuun kaupunki. Sähköntuotanto pienenee, koska tulevan kutualueen takia juoksutusta on lisättävä.

Asia on ratkaistu niin, että paikalle rakennetaan vanhan voimalaitoksen kylkeen uusi pienvoimala. Voimalainvestointi on neljän miljoonan euron luokkaa.

Näin vanhaan tulvauomaan saadaan tarvittava virtaus järvilohelle lisääntyä.

Salakalastuksessa on tapahtunut ilahduttava käänne: Kuurnan alueella on ollut tänä kesänä aiempia vuosia hiljaisempaa (Karjalainen, 29.7.). Syytä onkin, sillä vuosi 2017 oli todella synkkä: järvilohen lisääntymisalueilla jäi tuolloin kiinni ennätykselliset 177 salakalastajaa.

On käsittämätöntä, että edelleen osa kalastajista ei silti piittaa lainkaan rajoituksista, joita suojelun takia on asetettu. Yksikin salakalastaja on liikaa.

Nämä meneillään olevat suuret hankkeet uhanalaisen kalalajin säilyttämiseksi eivät vielä takaa sitä, että asiassa onnistutaan. Aitosuomalaiseen tapaan on kuulunut myös kyynisiä kommentteja näistä pelastusoperaatioista, ja niihin on suhtauduttu jopa vähättelevästi. Yhtä hyvin voi todeta, että puheita riittää, mutta nyt on nähty tekoja, ja on aidosti yritetty tehdä kaikki voitava.

Onnistutaanko tässä, se selviää tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.