Tulosta tämä sivu
Pääkirjoitus

Tapaamiset vahvistavat Suomen siteitä länteen

Presidentti Sauli Niinistö tapasi keskiviikkona Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Presidenttien tapaamisia on ollut sen verran usein, että niistä uutisoinnistakin on tullut lähes rutiinia. Sen enempää suurta hehkua kuin suurta dramatiikkaakaan niissä ei enää näy.

Toisin oli Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan alettua, jolloin EU-maiden sanktiokeinojen joukossa oli venäläisjohtajien tapaamiskielto tai ainakin tapaamisten välttely. Niinistö tapasi kaikesta huolimatta piakkoin Putinin, ja perässä ovat tulleet monet muutkin EU-johtajat. Kun Ranskan Emmanuel Macron ja Saksan Angela Merkel neuvottelevat Putinin kanssa, tuskin kukaan enää muistaa, ettei sen pitänyt tulla kuuloonkaan.

Samaan aikaan, kun Suomi - erityisesti presidentti Niinistö - on pitänyt yllä tiiviitä keskustelusuhteita Venäjän kanssa, Suomi on vahvistanut sitoutumistaan länteen, myös Natoon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Niin Putinille kuin venäläiskenraaleillekin on varmasti tullut selväksi, ettei Suomi ole mikään puolueeton idän ja lännen välillä kelluva saareke, saati kallellaan itään ja Venäjään. Suomi on tiukasti länsimaa, ei Naton jäsen vaan Naton kumppanuusmaa, jolla on entistä läheisempää puolustusyhteistyötä sekä USA:n että Ruotsin kanssa.

Näyttää siltä, että presidentti Putin on tämän myös henkisesti hyväksynyt ja jättää ärhentelyn kenraaliensa tehtäväksi.

Se taas onkin kenraalien tehtävä tässä maailman ajassa, jossa rauhan reunoilla kelluu uhittelevia pilviä.

Lähihistoria näyttääkin osoittavan viisaaksi Suomen linjan olla kokonaan katkaisematta yhteyksiä Venäjään siitä huolimatta, että on sen likaiset manööverit tiukasti tuominnut. Yhä selvemmältä näyttää sekin, että Venäjä on tehnyt saman havainnon oman politiikkansa osalta.

Venäjä ei pysty elämään sen enempää taloudellisesti kuin poliittisestikaan eristäytyneenä muusta Euroopasta, eikä Amerikastakaan. Kaikinpuolisesta keskinäisriippuvaisuudesta on valitettavasti seuraamassa se, että Krimin miehityksestä ja Ukrainan jäätyneestä konfliktista on tulossa Euroopan uusi normaali.

Valppautta, taitoa ja oveluuttakin Venäjän-vierailut Niinistöltä vaativat. Kaikesta huolimatta hän on niissä Trumpia vahvemmilla.