Tulosta tämä sivu
Pääkirjoitus

Keskiluokka hyötyy muutamia kymppejä

Hallituksen budjettiriihen monisyisten verolinjausten käytännön vaikutukset alkavat hahmottua. Suuri kuva ei odotetusti tuo yllätyksiä. Kaikki hyötyvät vähän - tai lähes kaikki. Viisaasti hallitus pitää kiinni lupauksestaan, että kenenkään ansioverotusta ei kiristetä ja kaikilla veroratkaisuilla pyritään tukemaan talouskasvun jatkumista, työllisyyden parantamista ja myös kuluttamista.

Veronmaksajain keskusliiton arviolaskelman mukaan suuri keskiluokka hyötyy budjettiriihen linjauksista noin 30 euroa kuukaudessa ostovoiman lisäyksenä. Näihin keskituloisiin kuuluvat vähintään 3 368 euroa kuukaudessa ansaitsevat.

Ensi vuonnakaan verotus ei paranna pienituloisimpien eläkeläisten ja työttömien nettotuloja ja ostovoimaa. Tosin erilaisten kohdennettujen vähennysten vaikutus selkenee vasta myöhemmin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sama koskee laajemminkin verotuksen vaikutusta ansiotuloja saavien ostovoimaan. Siihen vaikuttavat muun muassa inflaatio- ja palkkakehitys. Veronmaksajain keskusliiton mukaan palkansaajien ostovoima on parantunut, kun tiukoista ja niukoista sopimuksista huolimatta palkat ovat nousseet enemmän kuin hinnat. Tämä kehitys jatkunee, ellei tule yllätyksiä.

Suomen talouskehitys on herkässä vaiheessa. Kasvun ennakoidaan jatkuvan myös ensi vuonna, joskin hitaampana. Uhkana ovat maailmantalouden käänteet, mutta myös kotimaan tapahtumat. Kansallista viisautta olisi kaikin keinoin yrittää välttää uhkaavat työtaistelutoimet, joita SAK, opettajat ja hoitajat täsmentävät ilmeisesti ensi viikolla. Työmarkkinarauha on keskeinen kulmakivi hyvän talouskehityksen jatkumiselle.

Työtaistelutoimien uhka liittyy kiistaan irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä, jota hallitus ajaa osana talouskasvupakettiaan ja ay-liike kiivaasti vastustaa.

Budjettiriihen verolinjausten toinenkaan puoli ei yllättänyt: kulutus- ja haittaveroja lisätään. Keskiluokka sietää lähes murisematta maltilliset korotukset kossupullon ja tupakka-askin hintaan - etenkin, kun polttoaineiden verotusta ja hintoja ei nyt koroteta. Myönteistä on myös autoveron alentamisen jatkaminen vähäpäästöisiä autoja suosien, samoin uusien osakesäästötilien mahdollisuudet, joka koskee eniten juuri suurta keskiluokkaa.