Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma
Pääkirjoitus

Ruotsissa käydään Suomen esivaalit

  • Karjalainen
Ruotsin tämänpäiväisten parlamenttivaalien nähdään - ainakin etukäteen - olevan jonkinlaiset Suomen eduskuntavaalien suunnannäyttäjä. Asiaa voisi katsoa myös toisesta kulmasta. Ruotsi on suurinta mielenkiintoa herättävien sosiaalidemokraattien ja ruotsidemokraattien osalta samassa tilanteessa nyt kuin Suomi taannoin.

Ruotsidemokraatit on saamassa jytkyvoiton. Se on saanut lihoa oppositiossa, jossa muut puolueet ovat pitäneet sitä, toki asiaperustein. Perussuomalaisten historia osoittaa kuitenkin, että hallitusvastuun kantaminen suurten puheiden päälle on sekä vaikeaa että vaarallista.

Ruotsidemokraatitkaan eivät olisi voineet mitään vuoden 2015 pakolaiskriisille. Perussuomalaiset hallitusvastuu ja muut ongelmat hajotti, ruotsidemokraateille odotetaan yli 20 prosentin kannatusosuutta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ruotsidemokraattien alkuhistoria on selkeässä rasismissa ja natsismissa, perussuomalaisten maaseudun puolueessa. Ruotsidemokraatit ovat puheenjohtaja Jimmie Åkessonin johdolla tehneet pesäeroa rasismin äärimuotoihin, Jussi Halla-aho on vetänyt perussuomalaisia päinvastaiseen suuntaan. Åkessonista ei kuitenkaan tule ministeriä, eikä tule Jussi Halla-ahostakaan.

Suomen demarit kärsivät rökäletappion vuonna 2015, ja ruotsalaisten demarien synkkä päivä on tänään. Stefan Löfvenille on vertaistukea monessa Euroopan maassa, ja Antti Rinteeltä hän voi saada neuvoja siitä, miten äärioikeistolainen kilpakumppani selätetään ja noustaan johtavaksi oppositiopuolueeksi.

Ruotsin taloudellinen tilanne on loistava. Väkiluku kasvaa, ja nuoria on, kiitos maahanmuuton. Leppoisa ruotsalaisuus on saanut kuitenkin säröjä, jotka ovat tehneet maahanmuutosta vaaliteeman numero yksi.

Näin käy Suomessakin, ja perussuomalaiset muistuttavat tästä päivästä lähin yhä tihenevästi sekä ruotsalaisista ongelmista että ruotsidemokraattien menestyksestä. Kovassa kurssissa Pohjanlahden kahden puolen on kaksi asiaa. Argumentti 1: maahanmuuttajat vievät työpaikat. Argumentti 2: maahanmuuttajien työttömyys on kestämättömän korkea.

Ruotsissa pidetään tänään myös maakäräjävaalit. Maakuntahallinto on ja pysyy, ja maakuntavaalit järjestetään sujuvasti yhtä aikaa parlamenttivaalien kanssa.