Keskiviikko, 19.9.2018 
Reija
Pääkirjoitus

Moni asia puoltaa työmatkakulujen vähennysoikeutta

  • Karjalainen

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvostelee kovin sanoin työmatkakulujen verovähennysoikeutta. Tuoreessa ilmastonmuutoksen hillintää käsittelevässä raportissaan tarkastusvirasto katsoo valtion rahoitus- ja tukitoimien vievän täydellisesti toisistaan poikkeaviin suuntiin, kun valtio pyrkii ehkäisemään ilmastonmuutosta yli puolella miljardilla eurolla, mutta samanaikaisesti menettää työmatkakulujen vähennysoikeuden takia verotuloja satoja miljoonia euroja (HS, 9.12.).

Raportin mukaan verovähennysoikeus suosii yksityisautoilua ja lisää siten liikenteen päästöjä, kun neljä viidestä kulukorvauksiin oikeuttavasta työmatkasta tehdään henkilöautolla.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on periaatteessa oikeassa siinä, että kyseessä on ristiriita, jossa toisella järjestelmällä pyritään liikenteen aiheuttamien ilmastollisten haittojen vähentämiseen, mutta samalla tuetaan yksityisautoilua työmatkoilla.

Ongelmaan olisi olemassa parikin ratkaisua. Järjestetään kaikille työmatkalaisille mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä tai keskitetään asutus työpaikkojen läheisyyteen. Jokainen ymmärtää, että käytännössä kumpikin ratkaisu on mahdoton toteuttaa.

Liikenteen aiheuttamat ilmastolliset ongelmat keskittyvät Suomessa vahvasti sinne, minne asutuskin on keskittynyt. Yksityisautot syövät Helsingin seudun teiltä tilaa enenevässä määrin, vaikka alueen joukkoliikennetarjonta on muuhun maahan verrattuna ylivertainen.

Ristiriita on ilmeinen, mutta ratkaisua sille ei tunnu löytyvän.

Kaavoittajakin lyö kapuloita rattaisiin, kun sallii eteläisen Suomen peltoalueille omakotitaloryppäät, joilta liikkumiseen ei ole muuta mahdollisuutta kuin oma auto.

Oma lukunsa ovat tietenkin Itä- ja Pohjois-Suomen pienet kaupungit ja haja-asutusalueet, joilla joukkoliikenteen järjestäminen ilman yhteiskunnan massiivista tukea on käytännössä mahdotonta. Jos koko maa halutaan pitää kutakuinkin asuttuna, niin näillä alueilla yksityisautoilun tukemiselle työmatkaliikenteessä ei ole olemassa vaihtoehtoa.

Suomella on kansainvälisin sopimuksin asetetut tavoitteet kasvihuonepäästöille, joista liikenteen osuus on merkittävä. Kaikki keinot tavoitteisiin pääsemiseksi on syytä selvittää, mutta samalla ei pidä unohtaa maalaisjärkeä.

Työn vapaalle liikkuvuudelle, työnteon kannustavuudelle, koko maan pitämiselle asuttuna ja maaseudun palvelujen tukemiseksi työmatkakulujen verovähennysoikeudella on aidosti merkitystä.

Tarvitaanko tätä tukea myös tiheimmin asutuilla ja parhaat joukkoliikennepalvelut tarjoavilla alueilla, sopii poliittisten päättäjien miettiä.