Tiistai, 17.9.2019 
Aila, Aili
Pääkirjoitus

Tuoreet gallupit antavat odottaa jännittäviä aikoja

  • Karjalainen
Eduskuntavaalit todella tulivat perussuomalaisten kannalta liian aikaisin, sillä puolueen kannatuksen kasvu jatkuu. Ylen gallupin mukaan perussuomalaiset hätyyttelee jo 20 prosentin rajaa suurimpana puolueena (Yle Uutiset, 7.6.). Torstaisen HS-gallupin mukaan sen kannatus on vain hivenen alempi.

Suomessa on siis tilanne, jossa vaalien jälkeisen hallituksen aloittaessa toimintansa maan suurin puolue on oppositiossa. Perussuomalaiset käyttävät tätä retoriikassaan täysin palkein muistuttamatta turhaan, että eduskuntavaaleissa he jäivät - tosin niukasti - kakkossijalle. Vaalit ratkaisevat on perussuomalainen slogan, jota ei nyt käytetä.

Perussuomalaisten johdolla tai varaan hallitus ei olisi syntynyt. Se on tosiasia, jonka puolueen johto ymmärtää. Jussi Halla-aho jatkaneekin mieluusti puheenjohtajana oman puolueen kuninkaana oppositiossa istuen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saa tehdä hartiavoimin työtä oppositioretoriikan oppitunneilla nostaakseen puolueensa ykkösoppositiopuolueeksi. SDP:n ohittamisessa gallupsuosiossa tuskin on yhtä suurta tekemistä, kunhan pääministeripuolueen kuherruskuukaudet päättyvät syksymmällä.

Vähintään yhtä mielenkiintoinen on keskustan tilanne. Rökäletappion kärsinyt puolue nousi kanveesista hallituksen toiseksi suurimmaksi, toiseksi suurimman ministeriryhmän puolueeksi ja monien, erityisesti perussuomalaisten tyrmistykseksi perjantaina vielä eduskunnan puhemiespuolueeksi.

Vakiintuneen käytännön mukaan puhemies tulee hallituksen toiseksi suurimmasta puolueesta, siis nyt keskustasta. Matti Vanhanen on kokenut valtiohenkilö, joka hoitaa poliittisen protokollan kakkospaikan tyylillä ja taidolla.

Eduskuntapuoluekartta näyttää kuitenkin muuttuneen siinä määrin kolmen suuren sijasta neljän, viidenkin suuren tai suurehkon puolueen pelikentäksi, että tätä vakiintunutta käytäntöä on syytä tarkastella uudestaan. Se sataa nyt perussuomalaisten laariin, ja keskustalle se on Damokleen miekka.

Kaikkein suurin jännitysmomentti jatkossa on keskustan ja vihreiden keskinäinen järjestys. Näiden puolueiden kesken hallituksessa käydään todennäköisesti suurimmat väännöt, josta on jo saatu esimakuakin.