Tiistai, 25.6.2019 
Uuno
Pääkirjoitus

Kulmalan ja Turpeisen melkein mahdoton tehtävä

  • Karjalainen
Pohjois-Karjalaan tuli viikonvaihteessa tuplapotti, tosin pieni, mutta kuitenkin. Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajaksi valittiin entinen kansanedustaja Kari Kulmala Rääkkylästä. Potin toinen puoli on outokumpulaisen Jari Turpeisen valinta puoluesihteeriksi.

Puoluejohtajat ovat olleet harvinaista herkkua pohjoiskarjalaisittain. Maaseutuvihreänä Tarja Cronberg pystyi vihreiden puheenjohtajana rohkaisemaan puolueensa kannattajiksi myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvia.

Kulmala ja Turpeinen eivät ole pienen haasteen edessä, sillä eduskuntavaalien ja europarlamenttivaalien perusteella Sinisellä tulevaisuudella ei näyttäisi olevan tulevaisuutta. Harvoin käy niin kuin sinisille, että ministeripuolue tippuu eduskunnasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toisaalta yhtä harvinaista on sekin, että puolueen hajotessa omille uusille teilleen lähtenyt sirpalepuolue pystyisi pitämään kannatuksensa. Sinisille ei ole muotoutunut omaa poliittista lokeroa, tai ainakaan äänestäjät eivät ole sitä osanneet hahmottaa.

Timo Soini nosti perussuomalaiset SMP:n raunioilta merkittäväksi eduskuntapuolueeksi ja hallituspuolueeksi. Nyt Kulmalan pitäisi tehdä sama temppu: nostaa siniset merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi.

Turpeisella puolestaan on Soinin neljännesvuosisadan takaiset puoluesihteerin saappaat täytettävänään. Ainakin toistaiseksi ne hölskyvät.

Kunnallisvaalit 2021 ovat sinisille ratkaiseva etappi. Jos ehdokkaiden suosio ei riitä valtuustoihin asti, peli on pelattu. Todennäköisesti sinisiä kuitenkin on seuraavassakin valtuustossa. Kotipaikkakunnilla henkilökohtainen suosio kantaa erillään puolueen kannatuksesta.