Lauantai, 24.8.2019 
Perttu
Pääkirjoitus

Lapsille kannustusta itse kuljettuun koulumatkaan

  • Karjalainen
Tänään maanantaina on tärkeä liikenneturvallisuuspäivä, kun koulut alkavat suurimmassa osassa Pohjois-Karjalan kuntia. Muinakaan päivinä ei voi liikaa korostaa sitä, että aikuiset ovat vastuussa lasten turvallisesta koulumatkasta.

Ekaluokkalaisen kanssa yhdessä harjoiteltu koulumatkan kulkeminen opettaa lapselle kantapään kautta vastuullisuutta. Koulumatkassa ei ole mitään pelkäämistä, kun itse toimii liikennesääntöjen mukaan. Siksi lapsia tulee kannustaa itse kuljettuun koulumatkaan, jos se on suinkin käytännössä mahdollista.

Suojatien kunnioittaminen korostuu autoilijoiden suhtautumisessa jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin - ja sama toisinpäin. Tien ylitys on usein koulumatkan vaarallisin kohta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Liikenneturvan tuoreen selvityksen mukaan kolme viidestä suomalaisesta pitää suojatien ylittämistä jalankulkijana turvallisena. Joka viides pelkää omien kokemustensa perusteella jotakin tiettyä suojatietä. Kaksi viidestä kertoo joutuneensa kävelijänä suojatiellä vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen.

Toinen suuri huolenaihe on lisääntynyt kännykän käyttö yhtä aikaa autoillessa, pyöräillessä tai kävellessä. Silloin huomio on jossakin muualla kuin liikennetilanteissa.

Vakuutusyhtiö Ifin teettämän kyselyn mukaan neljä viidestä alakoululaisen vanhemmasta on vähintään melko suuresti huolissaan autoilijoiden kännykkään uppoutumisen mahdollisesti aiheuttamista vaaratilanteista koulumatkoilla. Huoli on kasvanut merkittävästi vuoden takaisesta tutkimuksesta. Tämä vanhempien huoli perustuu heidän omiin kokemuksiinsa liikenteessä.

Kolme viidestä vanhemmasta on melko suuresti huolissaan myös siitä, että alakoululaisen kännykän käyttö koulumatkalla voi aiheuttaa vaaraa hänelle itselleen tai muille kulkijoille liikenteessä.

Liikenneturvallisuudesta murehtiessa unohtuu helposti kannustus itse kuljettuun koulumatkaan sen liikunnallisen ja terveydellisen merkityksen näkökulmasta.

Pyöräliiton mukaan enää vain noin puolet 7-12-vuotiaista liikkuu suositusten mukaisesti tunnin verran päivittäin. Saman verran liikkuu vain joka viides 13-15-vuotias. Itse kuljettu koulumatka lisää liikuntaa ja opettaa ottamaan vastuuta myös omasta ajankäytöstä.