Keskiviikko, 18.9.2019 
Tytti, Tyyne, Tyyni
Pääkirjoitus

Tänään juhlistamme tulevaisuutemme tekijöitä

  • Karjalainen
Tänään vietetään Pohjois-Karjalan historian toista maakuntapäivää. Sen kunniaksi Karjalainen ilmestyy tuhtina erikoisnumerona, joka jaetaan kaikkien tilaajatalouksien lisäksi myös kaikkiin muihin talouksiin lehtemme varhaisjakelualueella ja on digitaalisena maksutta kaikkien tänään rekisteröityvien luettavissa.

Tänään lehdessämme ei surkutella tai harmitella, vaan olemme halunneet nostaa keskiöön erilaisia tulevaisuuden tekijöitä. Nyt ääneen pääsevät ne, jotka uskovat maakuntamme tulevaisuuteen ja levittävät omalla esimerkillään ennakkoluulotonta ja optimistista asennetta myös muille.

Pohjois-Karjalassa on runsaasti tulevaisuudenuskoa - eikä vain uskoa vaan myös uskallusta ja osaamista tarttua tähän tulevaisuuden tekemiseen. Maakunnassamme on rohkeutta kokeilla ja yrittää. Täällä on runsaasti esimerkillistä innovatiivisuutta ja optimistisuutta, jolla tavoitellaan ja on myös tavoitettu valtakunnallista merkittävyyttä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yksi tällainen esimerkki monien joukosta on Itä-Suomen yliopisto, joka sai alkunsa 50 vuotta sitten Joensuun korkeakoulun käynnistämisestä ainoastaan kahdeksan aktiivisen työntekijän voimin (matinea, sivut B6-B11).

Esimerkkejä yrittäjyydestä ja oikeasta asenteesta osoittavat myös kiteeläisten Turusten ja Hoppujen perhe: isä, tytär ja vävy, jotka uskovat ja ovat tehneet todeksi yrittäjyytensä kotipaikkakunnallaan mutta jotka sen lisäksi kannustavat kehumaan niin itseä kuin etenkin muita paikallisia (sivu A21).

Minäkin esimerkiksi tunnen Sanna Halttusen, joka on maailman paras tekemään tiehöyliä, toteaa Marianne Hoppu, jota taas toimittajamme luonnehtii vähintäänkin Suomen toiseksi parhaaksi tekemään ksylitolipurukumia.

Toivottavasti tämä suuri maakuntanumeromme avaa mahdollisimman monen pohjoiskarjalaisen silmät näkemään, kuinka paljon hyvää Pohjois-Karjalassa onkaan.

Tämä ei todellakaan ole mikään kurja Karjala. Sen havaitseminen tällaisen maakuntanumeron ansiosta on jälleen kerran opettavainen kokemus myös meille lehdentekijöille.

Hyvä journalismi ei ole yksinomaan epäkohtien esiin nostamista niiden korjaamiseksi vaan myös esimerkkien kertomista onnistumisista.