Keskiviikko, 18.9.2019 
Tytti, Tyyne, Tyyni
Pääkirjoitus

Lasikaton rikkojasta EU:n kumppanuuden hierojaksi

  • Karjalainen
Jutta Urpilainen, 44, (sd.) on omalla esimerkillään lasikattojen rikkoja. Hänet valittiin aikoinaan ensimmäisenä naisena demarien puoluejohtajaksi ja sittemmin ensimmäiseksi naispuoliseksi valtiovarainministeriksi. Nyt hänestä tulee Suomen ensimmäinen EU:n naiskomissaari.

EU-komission puheenjohtaja, saksalainen Ursula von der Leyen nimesi Urpilaisen tiistaina Euroopan unionin ulkosuhteista ja kansainvälisestä kumppanuudesta vastaavaksi komissaariksi. Valinta varmistuu lokakuussa, kunhan EU-parlamentti on ensin haastatellut kaikkia ehdokkaita ja sitten äänestänyt komission kokoonpanosta.

Ulkosuhteista vastaavan komissaarin tehtävä ei välttämättä ole sitä, mitä Suomi halusi ja tavoitteli. Tehtävä on kuitenkin merkittävä ja salkku painava. Urpilainen itse kertoi etukäteen olevansa eniten kiinnostunut talousasioista, ulkosuhteista ja tutkimusmaailmasta. Kaikkea ei voi saada. Vaikka Urpilaisesta ei tulekaan talous- tai rahoituskomissaaria, niin ulkosuhteiden ja kumppanuuden tärkeys korostuu tulevina vuosina, kun nähtävissä on vaikeita vuosia myös EU:lle muutenkin kuin brexitin takia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Urpilaisen EU:ssakin tunnettu tiukka talousosaaminen sai tunnustusta komission puheenjohtajalta. Hän korosti kansainvälisten suhteiden elintärkeyttä ja sitä, että EU:n vastuulla on luoda työtä myös omien rajojensa ulkopuolisille lähialueille. Urpilaisen tehtävästä on tulossa Afrikka-painotteinen. Sattumaa tuskin on sekään, että puheenjohtaja Leyen esitteli Urpilaisen valinnan ja tehtävän kärkiviisikossa heti komission varapuheenjohtajien jälkeen.

Talouskomissaarin salkku meni Italialle. Suomella on ollut paljon vastuuta viime vuosia EU:n talouteen liittyvissä asioissa. Nykyinen komissaari Jyrki Katainen (kok.) vastasi muun muassa kasvusta, työpaikoista ja investoinneista. Kataisen edeltäjän Olli Rehnin (kesk.) vastuulla olivat toisella kaudella raha- ja talousasiat. Erkki Liikasen (sd.) vastuulla olivat aikoinaan muun muassa EU:n budjetti ja toisella kaudella myös yritykset. Tämä taloustausta saattoi vaikuttaa siihen, miksi taloussalkkua ei Suomelle nyt saatu.

Urpilainen itse kommentoi olevansa innoissaan esitetystä tehtävästä, jossa on ratkottava sukupolviemme suuria kysymyksiä, jotka ovat hänelle tärkeitä myös henkilökohtaisesti.