Keskiviikko, 11.12.2019 
Taneli, Tatu
Pääkirjoitus

Rinne taipui, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ollut

  • Karjalainen
Maanantaina hallituskriisiksi eskaloitunut tapahtumien vyöry sai lopulta odotetun päätöksensä tiistaina, kun pääministeri Antti Rinne (sd.) taipui jättämään hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentille. Oletettavasti jo viikon päästä maata hallitsee uusvanha hallitus pääosin samalla kokoonpanolla ja tehtävänsä jättäneen hallituksen ohjelmalla, mutta pääministeri on SDP:stä joko nykyinen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin tai puolueen eduskuntaryhmää nyt johtava Antti Lindtman.

Rinne taipui eroamaan toisen päähallituspuolueen keskustan painostuksesta, koska kaikki muut vaihtoehdot olisivat hajottaneet nykyisen hallituskoalition yhtenäisyyden pirstaleiksi ja johtaneet todennäköisesti jopa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin.

Vielä maanantai-iltana SDP päätti Rinteen johdolla panna keskustalle kovan kovaa vastaan, mutta seuraavana aamuna Rinne joutui asettamaan puolueensa edun oman etunsa edelle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

SDP:ssä jäytää varmasti vielä pitkään mieliä se, että kannatuskadossa painiskeleva keskusta pani sen selkä seinää vasten pakottaen sen vaihtamaan pääministeriä - ja vielä lopulta samalla puheenjohtajansa. Tältä osin on epäilty kostomentaliteettia ja viitattu Anneli Jäätteenmäen (kesk.) pudottamiseen demareiden toimesta pääministerin paikalta vuonna 2003, vaikka yhtä lailla keskustassa pidetään SDP:tä syyllisenä Juha Sipilän (kesk.) pääministeri-puheenjohtajakauden päättymiseen.

Perussuomalaisten osuutta vähättelemättä SDP sai viime hallituskauden oppositiopolitiikallaan keskustajohtoisen hallituksen politiikan näyttämään äänestäjien silmissä aivan muulta kuin välttämättömältä talouden perustusten kuntoon saattamiselta, ja Rinne teki niin ennen vaaleja kuin niiden jälkeenkin selväksi, ettei hän kelpuuta SDP:n hallituskumppaniksi Sipilän keskustaa.

Nyt vastaavasti keskusta saa kumppanikseen muun kuin Rinteen SDP:n.

Rinne ilmoitti tiistaina jatkavansa SDP:n puheenjohtajana ja pyrkivänsä tässä tehtävässä jopa jatkokaudelle. Tämä on yhtä lailla tuhoon tuomittu yritys kuin hänen pyristelynsä pysytellä pääministerinä. Tällainen kaksilla rattailla ajo ei tule onnistumaan, ja SDP:ssä viriää seuraavaksi halu vaihtaa puoluejohtajaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa