Tiistai, 2.6.2020 
Venla
Pääkirjoitus

SDP astuu Marinin johdolla vasemmalle

  • Karjalainen
Suomen seuraava pääministeri on nykyisen toimitusministeristön liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) SDP:n puoluevaltuusto valitsi sunnuntai-iltana Marinin puolueensa pääministeriehdokkaaksi äärimmäisen täpärässä äänestyksessä, jossa tämä sai taakseen 32 valtuutettua, kun ääniä annettiin yhteensä 61.

Marinin ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin välinen tiukka kilpa tuskin jättää juopia puolueeseen, vaikka valinnassa heidän välillään oli kyse myös linjavaalista.

Marin kärkipoliitikkonaan ja myös ilmeisenä tulevana puheenjohtajanaan SDP astuu selvästi viime vuosikymmeniä enemmän vasemmalle ja myös kilpailemaan vihreitä vaaleissa kannattaneiden äänistä. Tämä on myös puolueelle riski. Se ei ainakaan tulppaa myös SDP:stä tapahtunutta vuotoa perussuomalaisiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

34-vuotiaassa Sanna Marinissa on kuitenkin aineksia nousta uudeksi ilmiöksi. Oikeastaan hän on jo sitä. Marin on noussut varsin nopeasti eniten äänestäjiä kiinnostavaksi hahmoksi puolueessaan. Helsingin Sanomien (4.12.) kyselyssä hän oli myös selvä kansalaisten suosikki seuraavaksi demaripääministeriksi.

Marinin kiinnostavuutta äänestäjien silmissä lisää myös hänen ikänsä. Marin tulee olemaan kaikkien aikojen nuorin Suomen pääministeri, eikä muissa maailman pääministereissä ole juuri nyt häntä nuorempaa.

SDP:n muissa ministerivalinnoissa yllätyksellisintä on Posti-sotkun vuoksi eroamaan joutuneen Sirpa Paateron paluu kuntaministeriksi. Omistajaohjausasiat siirretään tosin häneltä Eurooppa-ministerinä jatkavalle Tytti Tuppuraiselle. Paateron paluu ja kunnianpalautus ovat pääministerin paikalta eroamaan joutuneelta SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä taitava veto, jolla hän korjaa yhden monista saamistaan kolhuista.

Rinne ei jatka hallituksessa vaan siirtyy eduskunnan varapuhemieheksi, selvästi tyytyväisenä puolueensa pääministerivalintaan. Rinne ilmoitti myös tekevänsä ensi kesänä puoluejohtajana tilaa Marinille, mikä on tästä poikkeuksellisesta kuviosta huolimatta lähes ennenkuulumatonta istuvalta puolueen puheenjohtajalta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa