Lauantai, 11.7.2020 
Noora, Elli, Eleonoora
Pääkirjoitus

Joensuu erottuu kevyen liikenteen kolareissa

  • Karjalainen
Joensuussa on tehty viime vuosina määrätietoista työtä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Rakentamalla väyliä, risteyksiä ja kaikkea pyörällä liikkumisen olosuhteita Joensuu haluaa profiloitua pyöräilyn mallikaupungiksi Suomessa. Tälle luo pohjaa ja tarvetta se, että Joensuussa pyöräillään ahkerasti ympäri vuoden niin töihin kuin opiskelemaankin.

Runsas pyöräily suhteessa asukaslukuun näkyy valitettavasti myös onnettomuustilastoissa. Onnettomuudet taas alleviivaavat tarvetta jatkaa kevyen liikenteen olosuhteiden turvallisuuden parantamista.

Vuosina 2017-2019 Joensuussa kuoli liikenteessä kuusi henkilöä. Heistä kolme oli liikkeellä jalan tai pyörällä. Tilastokeskuksen tietoihin perustuvan selvityksen (HS, 8.1.) mukaan määrä on suhteellisesti yhtä suuri kuin Helsingissä. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osuus kaikista liikenteessä kuolleista oli Joensuuta ja Helsinkiä suurempi Tampereella ja Turussa. Tampereella osuus oli peräti 78 prosenttia kaikista liikennekuolemista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suuria johtopäätöksiä ei voi tehdä yksittäisten vuosien kolareista tai uhrien määristä. Luvut vaihtelevat vuodesta toiseen ja eri kaupunkien kesken. Pohjois-Karjalassa viime vuosi oli joka tapauksessa synkkä. Sekä kolarien että kuolonuhrien määrä kasvoi päinvastoin kuin muissa Itä-Suomen maakunnissa. Maakunnan teillä kuoli viime vuonna kaksi polkupyöräilijää (Karjalainen, 9.1.).

Tutkijat arvelevat, että yksi syy kevyen liikenteen onnettomuuksiin taajamissa on kaupunkisuunnittelu ja katutyöt. Turvallisuuteen vaikuttavat keskusta-alueen koko, väylät ja risteysten lukumäärät. Rakenteellisten seikkojen lisäksi liikennekurilla on merkitystä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi