Tulosta tämä sivu
Pääkirjoitus

Kiertotaloudella on kovat haasteet edessään

Kiertotalouden rooli luonnonvarojen säästämisessä ja ilmastonmuutoksen hillinnässä on keskeinen. Kun jäte ei olekaan jätettä vaan materiaalia uusiin tuotteisiin, voidaan säästää maapallon hiipuvia luonnonvaroja. Kierrätyksellä voidaan korvata ilmastoa lämmittäviä fossiilisia raaka-aineita, esimerkiksi tekemällä polttoainetta jäteöljyistä.

Jätteen kierrättämisessä kotitalouksilla on keskeinen rooli. Tilastokeskuksen tuoreen jätetilaston mukaan vuonna 2018 yhdyskuntajätettä syntyi Suomessa 550 kiloa asukasta kohden. Kaikki jäte ei tule suoraan kotitalouksista, vaan yhdyskuntajätteeksi lasketaan myös kotitalousjätteisiin rinnastettavat kaupan ja palveluiden sekä teollisuuden tukitoimintojen kuten ruokaloiden jätteet.

Huolestuttavaa tilastossa on se, että jätemäärä, noin kolme miljoonaa tonnia, on suurempi kuin kertaakaan sitten vuoden 2002. Myös jätemäärän kasvu edellisvuoteen verrattuna oli suurempi kuin kertaakaan aiemmin, kahdeksan prosenttia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kehityssuunta on täysin väärä ja kertoo jotain olennaista suomalaisten kulutustavoista. Vaikka kiertotalous ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat keskeisiä puheenaiheita, se ei näy teoissa.

Kotitaloudet tuottavat jätettä entistä enemmän, mikä kertoo kulutuksen kasvusta. Läheskään kaikki kulutus ei valu kotimaahan vaan ulkomaisiin verkkokauppoihin. Jätetilastossa se näkyy siten, että pahvin, paperin ja kartongin kierrätysaste on yli sata prosenttia.

Myös hukkaan heitetty ruoka kasvattaa jätetilastoja, vaikka se kierrätetään biojätteeksi.

Ilmastonmuutoksen hillinnän mutta myös jätevuoren näkökulmasta kulutuksen vähentäminen ja suuntaaminen entistä kestävämpiin tuotteisiin on keskeistä. Pakkausten suunnittelussa on pyrittävä pakkausmateriaalien minimointiin.

Kiertotalouden edistämiseksi kierrätystä pitää edelleen tehostaa. Jätemäärän kasvua vuonna 2018 selittää poltettavan sekajätteen määrän kasvu. Lähes 60 prosenttia jätteestä poltettiin energiaksi, ja kierrätykseen meni pienempi osuus, reilut 40 prosenttia.

Tänä vuonna Suomi on lakisääteisesti velvoitettu kierrättämään puolet jätteestä. Tavoite tuskin täyttyy itsestään, vaan kierrätysintoa on edelleen lisättävä ja kierrätysmahdollisuuksia parannettava.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa