Lauantai, 6.6.2020 
Kyösti, Kustaa, Kustavi
Pääkirjoitus

Pyöräilyyn uusia sääntöjä, kertaaminen tarpeen kaikille

  • Karjalainen

Pyöräily on lisääntynyt kevään aikana. Kasvun uskotaan jatkuvan kesällä, kun moni tyytyy lomailuun ja ulkoiluun lähiseudulla. Pyöräliitto korostaa, että nyt jos koskaan kaikenikäisten pyöräilijöiden on syytä kerrata liikennesääntöjä. Nimittäin parin viikon päästä, kesäkuun alusta voimaan tulee uusi tieliikennelaki, joka muuttaa pyöräilyäkin. Laki pyrkii parantamaan pyöräilyn turvallisuutta, mutta myös pyöräilijöiden on tehtävä oma osansa - osattava ja hallittava säännöt.

Liikennemaisemaan tulee uusia pyöräilyäkin koskevia liikennemerkkejä. Lisäksi etenkin väistämissääntöjen ja -velvollisuuksien osaaminen voi säästää ihmishenkiä. Uutta on se, että pyöräily voidaan sallia yksisuuntaisella kadulla molempiin suuntiin.

Paljon parantamista on pyöräilijöiden perisynnissä - jalkakäytävällä ajamisessa. Laki sanoo selkeästi, että pyöräily jalkakäytävällä on kiellettyä. Vain alle 12-vuotiaat saavat pyöräillä jalkakäytävällä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pyöräilijöiden ja autoilijoiden yhteispelissä liikenteessä on paljon vaaranpaikkoja. Ohitustilanteet ovat suuri riski. Autoilijan on osattava pitää riittävä sivusuuntainen turvaväli, kun ohittaa pyöräilijän. Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta pyöräilijästä kokee, että ohi ajetaan liian läheltä. Autoilijat ovat toista mieltä. Yli yhdeksän kymmenestä autoilijasta arvioi jättävänsä riittävän turvavälin ohitustilanteessa.

Toisten kiusaaminen liikenteessä on sairas ilmiö, josta täytyy päästä eroon. Joskus pyöräilijä kokee, että autoilija ohittaa liian läheltä, roikkuu perässä tai koukkaa eteen ohituksen jälkeen liian nopeasti mutta tarkoituksella. Liikenneturvan mukaan tällaista tapahtuu myös autoilijoiden ja mopoilijoiden välillä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa