Lauantai, 19.9.2020 
Reija
Pääkirjoitus

Päätösten perheystävällisyys avain syntyvyyden kasvulle

  • Karjalainen
Suomen väestönkehityksen ongelmat on mahdollista kääntää painottamalla kaikessa perheystävällistä päätöstentekoa. Tuo koskee kokonaisvaltaisesti esimerkiksi asumiseen, koulutukseen ja työntekoon liittyviä ratkaisuja.

Perheystävällisyyttä korostaa Väestöliiton maanantaina julkistama asiantuntijaraportti Suomen väestöpolitiikan suuntaviivoiksi. Edellinen väestöpoliittinen raportti on vuodelta 2004, joten on aikakin sitä päivittää pohjaksi tuleville päätöksille. Parissakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut rajusti, ja Suomikin.

Suomen väestörakenne on mullistunut. Nettomaahanmuutto on kolminkertaistunut. Syntyvyys on laskenut historiallisen matalaksi. Suomessa väestö ikääntyy odotettua nopeammin. Lapsia ja nuoria on entistä vähemmän suhteessa keski-ikäisiin ja vanhuksiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kasvanut maahanmuutto Suomeen on selittänyt väestönlisäystä. Tämä on peittänyt alleen perusongelman, joka on arkea Pohjois-Karjalassakin. Ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy. Kun samaan aikaan syntyvyys vähenee vuosi vuodelta, niin ikärakenne vinoutuu. Vanhusten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa ja aktiivi-ikäisten osuus pienenee.

Suomi tarvitsee ekologisesti kestävää ja perheystävällistä väestöpolitiikkaa. Maahanmuutto lisääntyy, ja sen pysyminen maltillisena turvaa hyvinvointivaltion rahoituspohjan. Väestöliiton mukaan maahanmuuttoa on edistettävä ja perheenyhdistämisiä helpotettava. Toisaalta on luotava kannustimia suomalaisten maastamuuton vähentämiseksi. Suomessa on ruvettava tavoittelemaan syntyvyyden kääntämistä nousuun. Ihmisiä on tuettava kaikin tavoin saamaan niin monta lasta kuin he itse toivovat.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta