Lauantai, 19.9.2020 
Reija
Pääkirjoitus

Odotuksissa enemmän kuin harmaa virkamies

  • Karjalainen
Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan valinta oli pitkä prosessi, mutta lopulta valinnan voi uskoa olevan oikein hyvä. Markus Hirvonen on Juuan kunnanjohtajana kerännyt kannuksensa. On hyvä, ettei hänen poliittista taustaansa nähty nytkään rasitteena vaan kannuksena.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa on ollut hyvä ja tekevä asiajohto, mutta jotain uutta ja lisää kaivattiin jo maakuntajohtajan tehtävä hakuun pantaessa. Markus Hirvosessa on tähän potentiaalia, mutta onneksi heimopäällikön valinnassa ei menty liiallisuuksiin.

Pohjois-Karjalan ainutlaatuisuus maakuntana on jäänyt varjoon pitkään, ehkä Esa Timosen maaherruuden päättymisestä alkaen. Heimoaatteiden aika on tietysti takana, mutta omien vahvuuksien tietäminen ja esille tuominen on tänä päivänä tärkeämpää kuin ehkä koskaan ennen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Reilu oman hännän nostaminen on jäänyt pahasti virkamiesjohtamisen jalkoihin, ja tähän toimeen tarttujaa Hirvosesta nyt odotetaan. Hirvonen nousi tietoisuuteen kiky- ja mopotempauksillaan Juuassa. Innovatiivisille, maanläheisille ja samalla julkisuuskynnyksen ylittäville manöövereille Pohjois-Karjalan maakunta on hieno alusta.

Maakuntaliiton johtaminen ei tietenkään ole mitään sirkushuvia, ei lähestulkoonkaan. Maakuntajohtaja on maakunnan ykköskehittäjä ja edunvalvoja paitsi valtakunnan myös EU:n tasolla. Ison työyhteisön keulilla tarvitaan myös kykyä ja halua tasapuoliseen ja kunnioittavaan henkilöstöjohtamiseen, jonka merkityksestä Pohjois-Karjalassa on ikävällä tavalla syntynyt yhteinen ymmärrys.

Matti Viialaisen toimintaa Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntajohtajana on Pohjois-Karjalassa katsottu kadehtien. Jotain samanlaista Pohjois-Karjalakin tarvitsee: kykyä päästä tarpeineen ja ratkaisukeinoineen julkisuuteen.

Hirvonen aloittaa tehtävässään vaikeana aikana, jossa kuitenkin on iso ikkuna pohjoiskarjalaisuuden parhaiden puolien hyödyntämiseen. Maakuntajohtajan tärkeä, ellei tärkein, tehtävä on osoittaa keskushallinnolle, pääkaupunkiseudun päättäjille ja isojen yritysten johdolle, millaiset ainutlaatuiset mahdollisuudet Pohjois-Karjalassa on elää ja toimia.

Samaan aikaan tarvitaan toimia, jotka valavat uskoa meihin pohjoiskarjalaisiin itseemme. Siinäkin on hommaa kerrakseen.

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta