Keskiviikko, 25.11.2020 
Kaija, Kaisa, Katri
Pääkirjoitus

Ammattikoulutuksessa tehdään hyvää työtä

  • Karjalainen
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD antaa tunnustusta Suomen ammatilliselle koulutukselle viime viikolla julkaistussa vuosiraportissa. Tehdyistä säästöistä ja uusista säästöpaineista huolimatta oppilaitoksissa tehdään hyvää työtä.

Aika näyttää, miten tulevaisuudessa ammatillista koulutusta mullistaa vireillä oleva oppivelvollisuuden jatkaminen. Sitä on suositellut myös OECD Suomen työllisyysasteen nostamiseksi. Toinen tärkeä tulevaisuuskysymys on pelko siitä, löytyykö nuorille töitä juuri siltä alalta, johon ovat monta vuotta kouluttautuneet.

OECD nostaa Suomen esimerkilliseksi parista syystä. Ammatillisella koulutuksella on vetovoimaa. Suomessa ammattiin koulutetaan sekä nuoria että aikuisia. Suomessa 15-19-vuotiaita ammattikoululaisia on enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Ei niin paljon kuin Itävallassa, jossa heitä on ikäluokasta jopa 68 prosenttia, mutta enemmän kuin Ruotsissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi Suomessa on ammatillisia aikuisopiskelijoita suhteellisesti monia maita enemmän. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että ammatillisen koulutuksen käyminen antaa kelpoisuuden jatkaa kohti korkeakoulututkintoja. Niin ei ole yleisesti muualla. Ammattikoulusta hakeudutaan yleisemmin ammattikorkeakouluun kuin yliopistoon. Reitti on selvä, ja työelämään pätevöityy nopeammin.

Monissa maissa ammattikoululaiset ovat nuorempia kuin Suomessa. Koulutus onkin nuorten ripeää valmentamista työmarkkinoille, ja vähemmän yleissivistävää koulutusta. Tekniikka on suosituin koulutusala niin Suomessa kuin kaikissa OECD-maissa. Suomessa koulutuksessa on yhtä paljon miehiä ja naisia, mikä ei muualla ole näin yleistä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi