Lauantai, 6.3.2021 
Tarmo
Pääkirjoitus

Joensuu oikea paikka uudelle Erämuseolle

  • Karjalainen
Joensuu aikoo tarjoutua sijaintipaikaksi uudelle valtakunnalliselle erä- ja luontokulttuurimuseolle. Osallistumisesta hakumenettelyyn päättää keskiviikkona kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Museo sijoittuisi Joensuussa aivan keskelle kaupunkia lyseon lukion rakennukseen.

Joensuu on oikea ja luonteva paikka erästelymuseolle, joka yhdistäisi valtakunnalliset metsästys- ja kalastusmuseot. Tällä hetkellä metsästysmuseo toimii Riihimäellä. Helsingissä toiminut kansallinen kalastusmuseo lakkautettiin 100 vuotta sitten. Nyt se yritetään herättää uuteen eloon.

Ottajia uudelle museolle on muitakin kuin Joensuu ja Riihimäki. Jo viime syksynä kiinnostusta osoitti parikymmentä kuntaa, muun muassa Rovaniemi, Tampere ja Lahti. Myös Lieksa on ollut kiinnostunut museohankkeesta. Lieksa sijoittaisi erämuseon Pielisen museon yhteyteen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uuden valtakunnallisen museon saaminen Joensuuhun paikkaisi aiempien vuosikymmenten pettymyksiä. Joensuu ei saanut valtakunnallista metsämuseota, joka tehtiin Punkaharjulle. Mekaanisen musiikin museotakaan ei tehty Joensuuhun vaan Varkauteen.

Erämuseo olisi valtava piristysruiske Joensuun ydinkeskustan kehittämiselle. Joensuussa on muutenkin vireillä suuria hankkeita. Ensin tehtiin kävelykeskustaa ja uusia liiketiloja. Nyt on vireillä museo- ja kulttuuritilojen rakentamista juuri samalle tiiviille kaupunkikeskustan akselialueelle, johon erämuseotakin sovitellaan.

Museon tavoitteena on tuoda paikkakunnalle 100 000 kävijää vuodessa ja viiden miljoonan euron aluetaloudelliset vaikutukset.

Joensuussa erämuseo kannattaisi profiloida koko maakunnan hankkeena, ei pelkästään yhteen rakennukseen perustuvana museona. Museo voisi tehdä elävää yhteistyötä esimerkiksi Lieksan, Ilomantsin ja Kiteen seutujen kanssa, joissa metsästys- ja kalastusperinne on sekä pitkää että laajaa. Monipuolisten erästelyharrastusten lisäksi Pohjois-Karjalassa on peräti kolme kansallispuistoa.

Erämuseo esittelisi metsästyksen ja kalastuksen lisäksi marjastusta, sienestystä, luontoliikuntaa ja luonnon kestävää virkistyskäyttöä.

Hanke etenee niin, että nyt talvella valitaan neljä paikkakuntaa jatkoon ja yksityiskohtaisiin rahoitusneuvotteluihin.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi