Tulosta tämä sivu
Pääkirjoitus

Kultarannan henki oli rohkea ja varovainen

Voi hyvinkin olla, että Kultarannan ulkopoliittisista keskusteluista puhutaan myöhemmin samaan tapaan kuin 80-luvun taitteen talouspoliittisista keskusteluista, Korpilammen hengestä. Kultarannan henki oli yhtä aikaa varovainen ja rohkea, eikä suomalaisille tarvitse erikseen kertoa, että tällöin puhutaan nimenomaan suhteesta Venäjään - muussahan tällaisia adjektiiveja ei tarvita.

Kultarannassa nähtiin, että tiukan paikan edessä Suomessa löydetään edelleen konsensus. Nähtäväksi jää, heijastuuko tämä myös minihallitusneuvotteluihin.

Venäjä käy informaatiosotaa, joka ulottuu Suomeenkin. Uutta Neuvostoliiton aikaan verrattuna on, että myös valtiojohto myöntää sen. Venäjä selittää mustaa valkeaksi, eikä pelkästään sisäpoliittisiin tarkoituksiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mitkä ovat Venäjän aikeet? Siinä on kysymys, jota pohdittiin Kultarannassa ja jota pohditaan koko Suomessa. Ulottuvatko Venäjän ”aikeet” muuallekin kuin Ukrainaan? Kuinka yhtenäisesti EU pystyy Venäjän heittelemiin haasteisiin vastaamaan ja osaako Suomi taiteilla jälleen kerran idän ja lännen välillä?

Tällainen trapetsilla taiteilu ei ole historiallisesti Suomelle suinkaan uutta, mutta kukaan tuskin tuli ajatelleeksi sen olevan edessä näin yhtäkkiä. Presidentti Sauli Niinistö ei voinut arvata vuosi sitten, aloittaessaan ulkopoliittiset Kultaranta-keskustelut, millaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa jo toinen keskustelutilaisuus käydään.

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin vierailua pohjustettiin Kremlistä ärhäköillä ja huolestuttavilla lausunnoilla, joita Lavrov sitten silotteli. Kuvio tuskin oli sattuma - Kremlin suunnalta ei näinä aikoina tule sattumalausuntoja, kun tiedonvälitys vähäisemmissäkin asioissa on suitsettu.

Lavrovin lausunnot Suomessa olivat maltillisia ja Suomen kannalta myötäsukaisia. Se on hyvä. Tosiasia kuitenkin on, että Venäjä on kalunnut luottamuspääomaansa ison aukon, eikä Lavrovin Suomi-kantojakaan voi olla tarkastelematta tästä perspektiivistä.

Ikävän lisämausteen tilanteeseen tuo, että juuri nyt on Suomen ja Venäjän välisistä jatkosodan taisteluista kulunut tasan 70 vuotta. Sinänsä ymmärrettävät muistelot osaltaan luovat kuvaa sotaisesta eetoksesta ja lisäävät huolta.

Myös toisen merkkivuoden osuminen tähän kesään on ikävä sattuma. Ensimmäiseen maailmansotaan liukumisen muisteleminen ei sekään rauhoita mieliä, kun samaan aikaan varoitellaan kolmannesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa