Maanantai, 1.6.2020 
Teemu, Nikodemus
Pääkirjoitus

Louhintavero syytä selvittää

  • Karjalainen

 

Voiko laki vanheta vajaassa vuodessa? Näin näyttää käyneen ainakin heinäkuun alussa viime vuonna voimaan astuneelle kaivoslaille, jonka mahdollisia puutteita hallitus tulee arvioimaan kesän jälkeen.
Uusimpien kaivosten Suomessa kaikille yllätyksenä aiheuttamat mittavat ympäristöongelmat ovat nostaneet koko kaivosalan tikunnokkaan.
Niinpä ei olekaan ihme, että myös vaatimukset yhteiskunnan pääsemiseksi entistä enemmän osille kaivosten tuotoista ovat nousseet monelta suunnalta esille.
Pitäisikö kaivosveron tai louhintaveron nimellä kutsuttu lisämaksu sälyttää kaivosyhtiöille jo kesken hallituskauden, on pohdinnassa. Työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) on jo ehtinyt tilata pikaselvityksen kaivosveromalleista eri maissa (HS, 16.5.).
 Kaivosveron hyödyt ja haitat on syytä selvittää mahdollisimman nopeasti. Suomessa kaivostoiminnan aloittaneet yhtiöt luonnollisesti vastustavat sitä ennakolta arvaamattomana lisäkuluna. Toisaalta ne ovat tyrineet monella rintamalla.
Suomalaiseen oikeustajuun Suomen maaperässä olevien rikkauksien verotus istuisi kuitenkin hyvin varsinkin, jos sen tuotoista riittävän suuri osa jäisi kaivospaikkakunnille.
Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa