Keskiviikko, 8.4.2020 
Suoma, Suometar
Pääkirjoitus

Vihreä liitto kokoontuu seesteisenä

  • Karjalainen

Puoluekokoukset
Vihreät kokoontuvat tänään kaksipäiväiseen puoluekokoukseensa Lappeenrantaan seesteisissä tunnelmissa. Luvassa ei ole henkilövalintoja, eikä ympäristöministeri Ville Niinistön asemaa puolueensa puheenjohtajana kyseenalaisteta.
Ilman presidentinvaaleja tilanne saattaisi olla toinen. Vihreiden rivit rakoilivat viime vuoden eduskuntavaalien jälkeen. Vaikka vihreät saivat hyvin vaatimuksiaan läpi hallitusohjelmaan, puolueen kädenjälki ei ole näkynyt kovinkaan paljon hallituspolitiikassa. Lisäksi viime aikojen kaivossotkut eivät ole olleet omiaan herättämään luottamusta siihen, että vihreiden hallituksessa olo olisi tae sille, että ympäristöä ei pilattaisi.
Vihreiden eduskuntavaalitappio ei ollut selitettävissä perussuomalaisten vaalivoitolla, koska nämä kaksi puoluetta olivat toistensa päävastustajia ja monilta osin äärimmäisiä vaihtoehtoja. Sen sijaan muiden puolueiden, etenkin vasemmistoliiton, tunku vihreiden reviirille näytti kalvavan puolueen kannatuspohjaa. Vaalitappion suuruus oli silti lamaannuttava monille vihreille.
Presidentinvaalit ja vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston yllättävä menestys niissä tulivat vihreille taivaanlahjana. Vaikka presidentinvaali on voimakkaasti henkilövaali eivätkä likikään kaikki Haavistoa äänestäneet mieltäneet äänestäneensä samalla vihreitä, Haaviston nousu toiselle kierrokselle ohi usean suuremman puolueen ehdokkaan antoi vihreille uutta uskoa menestykseen.
Tämä vahvistunut usko ja samalla tyytymättömyys omiin saavutuksiin hallituksissa olivat todennäköisesti syynä sille, että vihreät uskaltautuivat kevättalvella kiristämään ruuvia ja tekemään vaalipiiriuudistuksesta kynnyskysymyksen jatkaa hallituksessa. Haavisto kertoi tästä asiasta Yle uutisten (17.5.) haastattelussa. Vaalipiiriuudistuksen pusertaminen päätökseen olikin vihreiltä erinomainen saavutus, ja Pohjois-Karjalankin sopii olla asiasta tyytyväinen. Piilevä äänikynnys maakunnassamme oli sietämättömän korkea, eikä vaalien yhtäläisyys toiminut.
Vihreiden puoluekokouksen merkittävin asia on uuden periaateohjelman hyväksyminen. Uuden ohjelman perusperiaatteet tiivistyvät vastuuseen, vapauteen ja välittämiseen. Vapauden ja välittämisen välisen ristiriidan selvittäminen on erityisen mielenkiintoista, koska se asemoi puoluetta uudelleen perinteiselle poliittiselle vasemmisto–oikeisto-akselille.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa