Tulosta tämä sivu
Pääkirjoitus

Ei kiusaamisen vaan turvallisuuden takia

Kun liikennekuri höllentyy, liikenneturvallisuutta on parannettava pakkokeinoilla. Tällaisia keinoja ovat muun muassa erilaisten hidasteiden kuten korotettujen suojateiden rakentaminen.
Joensuussa rakennetaan kesän aikana kahdeksan korotettua tai keskikaistallista suojatietä (Karjalainen, 25.5.). Syynä hidasteisiin ovat ylinopeudet ja päin punaista ajaminen eli autoilijoiden piittaamattomuus liikennesäännöistä ja muista kaduilla kulkijoista.
Jos hidasteet ärsyttävät autoilijoita, on siis syytä katsoa peiliin. Kyse ei suinkaan ole autoilijoiden kiusaamisesta vaan liikenneturvallisuuden parantamisesta. Joensuun liikenteessä henkilövahinkoja sattuu vuodessa keskimäärin vajaat 80, kun tavoite on parissakymmenessä.
Hidasteiden takia vauhtia on hiljennettävä, jolloin todennäköisyys törmätä suojatien ylittäjään pienenee. Tutkimusten mukaan hidasteilla ajonopeudet saadaan laskemaan jopa 15 kilometrillä tunnissa.
On sinänsä sääli, että verovaroin joudutaan rakentamaan hidasteita jopa liikennevalo-ohjattuihin risteyksiin etenkin kun valtaosa autoilijoista ajaa säntillisesti ja sääntöjen mukaan. Pieni joukko piittaamattomia kuskeja aiheuttaa paljon harmia liikenteessä ja ison loven veroeuroihin.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa