Pääkirjoitus: Gaza tarvitsee rauhan ja sen asukkaat apua
Lähes kahdeksan kuukautta kestänyt Gazan sota on edennyt varteenotettaviin rauhanneuvotteluihin.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden esitteli perjantaina rauhansuunnitelman, jolle Israel ja Hamas molemmat ovat näyttäneet pääosin vihreää valoa.
Ehdotus alkaa kuuden viikon mittaisella vaiheella, johon sisältyy täysi tulitauko, israelilaisjoukkojen vetäytyminen Gazan asutuilta alueilta ja humanitaarisen avun toimittaminen alueelle. Äärijärjestö Hamasin tulee puolestaan vapauttaa samassa yhteydessä panttivankejaan.
Yhdysvallat uskoo, että jos Hamas hyväksyy ehdotetun tulitaukosopimuksen, myös Israel tulee hyväksymään sen. Asiasta kertoi kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby sunnuntaina.
Aseleponeuvottelut osapuolten välillä ovat karahtaneet kiville.
Varauksetta Israel ja Hamas eivät rauhansuunnitelmaa kuitenkaan niele. Keskustelu sopimuksesta on jo aiheuttanut riitaa Israelin hallituksen sisällä.
Pääministeri Benjamin Netanjahun hallinnon ministeri Amichai Chikli sanoi sunnuntaina, ettei hän voi hyväksyä sopimusta, ja lauantaina kaksi äärioikeistolaista israelilaista ministeriä uhkasi erota ja hajottaa Netanjahun hallituksen, jos sopimus solmitaan.
Äärijärjestö Hamas on puolestaan vaatinut Yhdysvalloilta takuita siitä, että Israel pitää kiinni kaikista esitetyn tulitaukosopimuksen ehdoista painottaen erityisesti lupausta taisteluiden lopettamisesta.
Tähän mennessä aseleponeuvottelut osapuolten välillä ovat karahtaneet kiville. Gazan väestö ja sen hirvittävät olosuhteet lisäävät kuitenkin Hamasin painetta suostua tulitaukoon.
Israelia rauhanneuvotteluihin työntää puolestaan Yhdysvallat, jonka kärsivällisyys Gazan humanitaarisesta katastrofista välinpitämätöntä Israelia kohtaan alkaa loppua.
Yhdysvaltojen ja presidentti Bidenin kohdallakaan kyse ei ole pyyteettömästä auttamisenhalusta; Yhdysvaltojen maine kansainvälisellä näyttämöllä rapautuu ja presidenttikampanjaa käyvän Bidenin kannatus laskee sitä mukaa kun kuvat Gazan siviilien kärsimyksistä leviävät maailmalla.
Rauhanneuvottelujen eteneminen ja tulitauko eivät poista Lähi-idän yhden vakavimman kriisialueen monisyisiä ongelmia.
Akuutin kriisin rauhoittuminen toisi kuitenkin helpotusta Gazan alueen ihmisille ja ehkäisisi konfliktin mahdollista laajentumista lähialueelle. Kaikki toimet tulitauon eteen ovat välttämättömiä, ja pienikin valon pilkahdus Gazan alueelle on enemmän kuin tervetullut.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi