Pääkirjoitus: Koronlaskun tärkein merkitys on psykologinen
Euroopan keskuspankki EKP laski ohjauskorkojaan. Arkistokuva. Kuva: Heikki Saukkomaa
Euroopan keskuspankki EKP laski torstaina odotetusti ohjauskorkojaan. Ohjauskoroista tärkein, EKP:n liikepankeille maksama talletuskorko laski 4 prosentin tasolta 0,25 prosenttiyksikköä 3,75 prosenttiin.
Euroalueen ohjauskorot ovat olleet ennätyskorkealla tasollaan viime syksystä lähtien. Ennen syyskuun korotusta EKP nosti ohjauskorkoja kymmenen kertaa peräkkäin reilun vuoden sisällä taistellakseen ryöstäytynyttä inflaatiota vastaan.
Korkojen lasku palauttaa tulevaisuuden uskoa, tukee kulutusta ja piristää yritysten investointihaluja.
Suomessa, jossa talouskasvu ja inflaatio ovat euroalueen heikoimpia mutta lainakorot alueen korkeimpia, on EKP:n koronlaskua odotettu hartaasti.
Noin joka kolmannella suomalaisella ja joka neljännellä pohjoiskarjalaisella asuntokunnalla on asuntovelkaa, ja valtaosa näistä lainoista on sidottu 12 kuukauden euriboriin.
Ohjauskorkojen lasku vaikuttaa euribor-korkoihin, joten asuntolainoja lyhentäville kotitalouksille EKP:n torstainen päätös tietää kaivattua helpotusta.
Suuriin riemunkiljahduksiin ei asuntovelallisilla ole kuitenkaan vielä aihetta. EKP oli ennakkoon varsin avoin kesäkuun koronlaskuaikeistaan, joten sen vaikutus on jo hinnoiteltu nykyisten asuntolainojen viitekorkoihin.
Torstaita merkityksellisempää onkin se, kuinka EKP jatkaa korkopolitiikkaansa, ja koronlaskuodotuksiin on ilmaantunut viime aikoina epävarmuutta.
EKP on taistellut koronnostoilla inflaatiota vastaan, ja tavoitteena on laskea inflaatio kahteen prosenttiin. Suunta viime kesästä tämän vuoden huhtikuuhun olikin lupaava: huhtikuussa kuluttajahintojen vuosinousu oli jo pudonnut 2,4 prosenttiin.
Kylmää vettä EKP:lle ja nopeaa koronlaskua odottaneille asuntovelallisille tuottivat sen sijaan ennakkotiedot toukokuun euroalueen inflaatiosta. EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan inflaatio oli taas kääntynyt nousuun ollen viime kuussa 2,6 prosenttia.
Taloudessa psykologialla on kuitenkin iso merkitys. EKP:n koronlasku on signaali siitä, että valoa on näkyvissä ja kulutusta ja investointeja on taas hyvä hetki harkita. Korkojen lasku palauttaa tulevaisuuden uskoa, tukee kulutusta ja piristää yritysten investointihaluja.
Suomen muita euromaita syvemmällä kyntäneelle taloudelle tämä ja tulevat koronlaskut tulevat kipeään tarpeeseen, ja Suomi onkin yksi koronlaskuista eniten hyötyvä EU-maa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi