OAJ: Lähikoulut turvattava kuntauudistuksessa

Tiistaina Joensuussa vieraillut Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtaja Olli Luukkainen nosti torilla pidetyssä yleisötilaisuudessa esiin kuntauudistuksen vaikutukset kouluverkostoon. Hänen mielestään on erityisen tärkeää, että lähikoulut turvataan kuntauudistuksessa. – Perusopetuksessa laadukkaiden lähikoulujen arvo on korvaamaton, niistä on pidettävä vastaisuudessakin hyvää huolta. Ellei lapsen lähikoulu pysty tarjoamaan laadukasta opetusta, merkitsee se Luukkaisen mukaan perheiden muuttoliikettä suurempiin paikkakuntiin. Luukkainen on huolissaan hallituksen suunnittelemien 3–7 miljardin euron säästöjen vaikutuksista koulutukseen. – Suurimpina uhkina ovat ryhmäkokojen kasvaminen ja itseopiskelun lisääntyminen. Koululaitoksella ei ole sellaiseen varaa. Hän muistuttaa, että oppilas tarvitsee turvallisen opiskeluympäristön sekä riittävän yksilöllistä tukea ja oppimisen ohjausta. Peruskouluja on lakkautettu koko maassa noin satakunta vuosittain. Luukkainen toivookin, ettei kuntarajojen uusiminen kiihdyttäisi lakkautuksia. Lakkautuksilla ei Luukkaisen mukaan saavuteta välttämättä suuria kulusäästöjäkään, koska pidemmät koulumatkat lisäävät esimerkiksi kuljetuskustannuksia. – Lasten ja nuorten aiemmin harrastuksissa viettämä aika saattaakin vierähtää tulevaisuudessa taksin ja linja-auton penkillä istumiseen. Luukkainen arvioi, että kuntauudistuksen rajuimmat vaikutukset näkyvät toisen asteen koulutuksessa eli lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. – Kymmeniä lukioita tultaneen yhdistämään lähivuosina sekä keskittämään myös ammatillista koulutusta entistä suurempiin yksiköihin.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.