Puruveden talvinuottauksella satavuotiset perinteet

Kuuluisaa Puruveden muikkua, joka pian saanee EU:n alkuperäismerkinnän, on nuottakalastettu kauan. Nykyiset kalastajat ovat saaneet oppinsa omilta isiltään ja nämä taas omiltaan. Pyynnin periaatteet ovat pysyneet samanlaisina, mutta hevoset ovat vaihtuneet moottorikelkkoihin ja puiset uittosalot kauko-ohjattaviin uittosukkuloihin. Kesälahtelaisia kalastajia Puruveden Hummonselällä on nyt kolme nuottaporukkaa. Nuoria ei mukana näy, ja pelkona on perinteen katkeaminen. Paikkakuntalaiset pitävät kalastajia urheina miehinä, jotka talven pakkasista ja syksyn myrskyistä käyvät hakemansa elantonsa. Nuottausta seuranneet tutkijat voivat nähdä sen englantilaisen yliopiston vararehtorin Jules Prettyn tavoin luontaistalouteen liittyvänä yhteisöllisyytenä, jonka jatkuminen on ainutlaatuista. Maantieteen tohtori Tero Mustonen Itä-Suomen yliopistosta ylistää Kesälahden talvinuottausta ”pohjoisen pallonpuoliskon mittavakaavassa merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi kokonaisuudeksi, joka ei ole koskaan katkennut”. Sekä Pretty että Mustonen ovat olleet monena vuonna seuraamassa ja tutkimassa Puruveden muikunpyyntiä.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.