Penttilän päiväkoti avasi ovensa - kuvia

Penttilän uusi päiväkoti aloitti toimintansa elokuun ensimmäisenä päivänä. Päiväkotiin mahtuu enimmillään 146 lasta. Päiväkodissa on reilun pihan lisäksi sadan neliön liikuntasali. Uutena Penttilässä aloittaa allergioihin erikoistunut ryhmä, jonne voivat tulla voimakkaasti allergiset lapset. - Esimerkiksi infektiokierteessä oleva lapsi voisi tulla ryhmään. Ryhmään sijoitutaan vanhempien toiveen mukaan lääkärin todistuksella, päiväkodin johtaja Heini Hukka sanoo. Lapsia päiväkotiin tulee Penttilän lisäksi Vehkalahdesta ja Niinivaaralta. Penttilän päiväkodissa on seitsemän päiväkotiryhmää ja lisäksi Peltolankadulla yksi päiväkotiryhmä, joka kuuluu hallinnollisesti samaan. Vapaita paikkoja on enää muutama jäljellä. Päiväkodin elämä muuttuu jonkin verran, kun sen koko kaksinkertaistuu verrattuna aiempaan Penttilän päiväkotiin. - Tuntuu hyvältä laittaa paikkoja täällä, mutta samalla se on myös haikeaa luopumista pienestä tutusta päiväkodista, Hukka kertoo henkilökunnan tuntoja.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.