Ideat isänpäivätarjoiluihin ja sesongin kasviskeittoa – Katso vinkit viikon resepteihin
Isänpäivää vietetään tulevana sunnuntaina, ja muiden ruokavinkkien lisäksi tämän viikon resepteihin on siksi koottu myös juhla-aterialle sopivia ideoita.
Nosta esimerkiksi paistettu lohi uudelle tasolle mätikastikkeella ja leivo kahvipöytään täyteläistä, uunissa paistettua juustokakkua.
Tulevalla viikolla kannattaa hyödyntää myös sesongissa olevaa myskikurpitsaa, josta saa esimerkiksi täyteläisen sosekeiton.
Jutun lopussa voit antaa palautetta viikon resepteistä.
Viikon vege: Myskikurpitsakeitto, 4–5 annosta
Kasviskeittojen värikkyys antaa virtaa arkeen, ja keitot ovat mukavan lämmittävää ruokaa vaikkapa pakkaspäivän lenkin jälkeen.
Täyteläinen myskikurpitsakeitto sopii loppusyksyyn ja alkutalveen erinomaisesti, koska kurpitsan sesonki on parhaimmillaan. Jos ruokakerman vaihtaa kasvipohjaiseen vaihtoehtoon, ruuasta saa helposti vegaanisen.
Kuva: Marko Puumalainen
Myskikurpitsakeitto
1 iso myskikurpitsa (noin 1,4 kg)
1 appelsiini
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
0,5 l vettä
2 dl ruokakermaa
0,25 tl kanelia
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl sokeria
(kurpitsansiemeniä)
Lohko myskikurpitsa muutamaan osaan. Poista siemenet. Halkaise appelsiini.
Asettele kurpitsalohkot ja appelsiinin puolikkaat uunipellille. Kaada päälle 2 rkl oliiviöljyä. Paahda uunissa kiertoilmalla 200 asteessa tai tasalämmöllä 225 asteessa 30 minuuttia.
Hienonna sipuli ja valkosipuli. Laita kattilaan 1 rkl oliiviöljyä, 1 rkl hunajaa ja 1 tl suolaa. Kuullota sipulit kattilassa.
Poista paahtuneista kurpitsoista kuoret ja lisää kattilaan. Purista appelsiineista mehu ja hedelmäliha kattilaan.
Lisää kattilaan vesi ja kiehauta. Poista kattila liedeltä ja soseuta keitto.
Lisää keittoon ruokakerma ja kiehauta. Mausta kanelilla, mustapippurilla ja sokerilla. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile sellaisenaan tai kurpitsansiementen kanssa.
Viikon nopea: Orrecchiettet parsakaalin kera, 2 annosta
Orrecchiette on yksi pastan lukuisista muodoista – sana tarkoittaa korvaa, minkä voikin ymmärtää, kun pastaa katsoo.
Tässä muutaman raaka-aineen reseptissä lisukkeet valmistuvat sillä välin, kun pasta kiehuu.
Kuva: Katja Luoma
Orrecchiettet parsakaalin kera
muutama siivu pekonia
tai pari italialaista tuoremakkaraa
tai 1–2 sardellifilettä (ital. anchovy)
2 valkosipulinkynttä
ripaus kuivattua chiliä
ripaukset suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
parmesaania tai pecorinoa
Paloittele parsakaalit pieniksi kukinnoiksi, kiehauta ne. Pilko pekoni, makkarat tai sardellit. Kuumenna ne pannulla tilkassa oliiviöljyä, lisää valkosipuli ja parsakaalin kukinnot. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä.
Keitä pasta. Lisää kastike kypsän pastan joukkoon. Valuta päälle oliiviöljyä, viimeistele parmesaanilla.
Viikon satsaus: Paistettua lohta ja mäti-hollandaisea, 4 annosta
Paistettu lohi on jo itsessään hyvää, mutta jos haluat satsata ateriaan erityisesti, valmista kalan kaveriksi mäti-hollandaisekastiketta.
Tämä sopii erinomaisesti vaikkapa isänpäivän juhla-aterialle. Lisukkeeksi sopivat keitetyt perunat ja höyrytetyt kasvikset.
Kuva: Kari Martiala
Paistettu lohi ja mäti-hollandaise
800 g merilohta
50 g voita
1 tl suolaa
Mäti-hollandaisekastike
1 dl valkoviinietikkaa
3 dl vettä
Puolikas sipuli
2 laakerinlehteä
5 kpl valkopippuria
Muutama persiljan oksa
3 keltuaista
150 g normaalisuolaista voita
4 rkl mätiä
Leikkaa lohesta haluamasi muotoiset palat neljälle.
Kuumenna pannu ja paista lohet voissa n. 3 minuuttia per puoli palan paksuudesta riippuen. Mausta suolalla.
Keitä reduktioliemi vedestä, etikasta, sipulista ja mausteista. Keitä kasaan niin, että lientä on jäljellä 1 dl. Siivilöi.
Laita siivilöity liemi ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten, kunnes kastike saostuu. Siirrä kastike sivuun ja jatka vatkaamista.
Sulata voi ja lisää se ohuena nauhana koko ajan vatkaten kastikkeen joukkoon.
Mausta kastike mädillä. Älä keitä kastiketta, kun olet lisännyt voin ja mädin. Tarjoile keitettyjen perunoiden ja höyrytettyjen kasvisten kanssa.
Viikon herkku: Juustokakku piparipohjalla, 12 annosta
Joulukauden maut alkavat olla jo näyttävästi esillä ruokakaupoissa: joulusuklaat ovat vallanneet käytävät, glögivalikoima on runsas ja piparkakkuja on nostettu paremmille hyllypaikoille.
Varovainen lähestyminen joulukauteen on käyttää piparkakkuja juustokakun pohjana. Tämä herkullinen, uunissa paistettava juustokakku sopii hyvin isänpäivänkin kakuksi.
Jos piparkakut eivät missään nimessä maistu tässä vaiheessa vuotta, vaihda pohjan keksit digestiveihin.
Kuva: Marko Puumalainen
Juustokakku piparipohjalla
puoli annosta omatekoista / 250 g valmista piparkakkutaikinaa
600 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
1 sitruunan kuori raastettuna
200 g ranskankermaa
3 rkl maissitärkkelystä
Leikkaa irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi.
Painele piparkakkutaikina irtopohjavuoan pohjalle ja noin sentin verran reunalle. Reunan ei tarvitse ylettyä koko juustokakun syvyydelle, sillä paistettu juustokakku pysyy kasassa ilman reunaakin.
Paista piparkakkupohjaa 175 asteessa viisi minuuttia, kunnes se on kypsynyt hieman mutta yhä osin raakaa.
Vatkaa kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri hiljaisella teholla tasaiseksi massaksi. Varo vatkaamasta täytettä missään vaiheessa liikaa, sillä se voi juoksettua.
Lisää huoneenlämpöiset munat tuorejuustomassan joukkoon yksitellen. Sekoita massa tasaiseksi jokaisen munan lisäämisen jälkeen.
Lisää tuorejuustomassaan lopuksi sitruunankuoriraaste, ranskankerma ja maissitärkkelys. Vatkaa tasaiseksi.
Kaada tuorejuustomassa irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti. Juustokakku on hyllyvää vielä, kun otat sen pois uunista, mutta se jähmettyy jäähtyessään.
Anna juustokakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä. Siirrä juustokakku sitten jääkaappiin tekeytymään yön yli tai ainakin kuudeksi tunniksi.
Viikon välipala: Lohimuffinssit, 10 kappaletta
Lohimuffinssit maistuvat niin lämpöisinä kuin kylminä.
Taikina valmistuu helposti sekoittamalla, eikä vaahdottelu tai muukaan suuri vaiva ole tarpeen. Kylmäsavulohen sijasta muffinsseihin voi upottaa lohta muussakin muodossa – vaikkapa tähteeksi jäänyt pieni pala uunilohta sopii hyvin maustamaan muffinsseja.
Kuva: Marko Puumalainen
Lohimuffinssit
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl juustoraastetta
1 kananmuna
25 g voita sulatettuna
2 dl maitoa
100 g kylmäsavulohta
2 rkl ruohosipulia
Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja juustoraaste.
Riko eri kulhoon kananmuna. Lisää joukkoon voisula ja maito.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi paloiksi ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Leikkaa joukkoon saksilla ruohosipuli silpuksi.
Kaada neste kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina muffinssivuokiin siten, että muffinsseille jää varaa kohota noin kolmanneksen.
Paista 175 asteessa 15 minuuttia.
Alla voit antaa palautetta viikon resepteistä:
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi