play

Blogi: Heinäkuusta on tulossa yksi säähistorian lämpimimmistä – vuoden 2010 ennätykset jäävät vielä voimaan

Punaherukat olivat keruukypsiä Pyhäselän Satulavaarassa jo 24. heinäkuuta.

Punaherukat olivat keruukypsiä Pyhäselän Satulavaarassa jo 24. heinäkuuta. Kuva: Eero Könönen

Eero Könönen

Noin viikon (19.–24.7.) mittainen viileämpi jakso sai aikaan sen, että keskilämpöennätyshaaveille saatiin jättää hyvästit. Keskilämpötila on kuitenkin vielä ennen viittä viimeistä päivää niin korkealla, että esimerkiksi Joensuun lentoasemalla saavutettaneen sääaseman havaintohistorian toiseksi lämpimin heinäkuu.

Vuonna 2010 mitattu heinäkuun keskilämpöennätys Joensuun lentoasemalla on 21,8 astetta ja 26. päivän jälkeen keskilämpötila on siellä tänä vuonna 20,4 astetta. Luvassa on vielä ainakin kaksi hellepäivää, mikä nostaa lukemaa muutamalla kymmenyksellä, eikä kuun viimeisinäkään päivinä ole odotettavissa huomattavaa viilenemistä.

Yli 20 asteen keskilämpötila on saavutettu lentoaseman 66-vuotisessa (1955-2020) havaintohistoriassa neljä kertaa. Vuoden 2010 lisäksi raja ylitettiin vuosina 2003 (20,4), 2011 (20,1) ja 1972 (20,0). Tänä vuonna päästäneen 20,6 asteen keskilämpötilaan, mikä on sääaseman toiseksi korkein lukema.

Tohmajärven Kemien vieläkin pitemmässä (1927-2020) havaintohistoriassa 20 asteen rajan yli on päästy vain kerran: samaisena vuonna 2010 heinäkuun keskilämpötilaksi mitattiin 20,9 astetta. Viileämmät yölämpötilat ovat pitäneet tänäkin vuonna keskilämpötilan lentoaseman lukemia alempana, sillä 26. päivän jälkeiset asteet ovat 18,9.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toiseksi lämpimintä on Tohmajärvellä ollut vuosina 1938, 2011, 1972 ja 2003, jolloin päästiin 19,2 asteen keskilämpötilaan.

Selvästi korkein maakunnan keskilämpötila on Liperin Tuiskavanluodon järviasemalla, jossa on päästy tänä vuonna 21,4 asteen lukemaan. Tuiskavanluodon ennätys vuodelta 2010 on vain 0,4 asteen päässä. Joensuun Reijolan havaintopisteen asteet ovat 20,8 ja Joensuun Linnunlahden 20,2 astetta. Lähellä 20 asteen keskilämpötilaa on päässyt tänä vuonna myös Ilomantsin Mekrijärvi lukemin 19,8.

Rehevää mustikkametsää Pyhäselästä 20. heinäkuuta.

Rehevää mustikkametsää Pyhäselästä 20. heinäkuuta. Kuva: Eero Könönen

Hellepäiviä ennätyksellisen paljon

Hellepäiviä on tänä kesänä ollut ennätyksellisen paljon. Yksinomaan heinäkuussa niitä on kertynyt Ilomantsin Mekrijärvellä jopa 18 ja kaikilla muillakin maakunnan virallisilla havaintoasemilla vähintään 14. Kesän kokonaismäärässä kärjessä ovat Joensuun lentoasema, Ilomantsin Mekrijärvi ja Tohmajärven Kemie, joissa on hikoiltu helteessä 33 päivänä.

Suomea on koetellut tukalan helteen ohella kuivuus. Monin paikoin Pohjois-Karjalassakin sadetta ei ole saatu heinäkuussa kuin muutaman ukkoskuuron siivittämänä. Sitä vastoin Keski-Euroopassa sadetta on ropotellut enemmän kuin tarpeeksi, mikä on aiheuttanut suurtulvia esimerkiksi Saksassa.

Kesä 2021 on tähän mennessä ollut ainakin maan itäosissa mitatun säähistorian lämpimin. Tähän mennessä lämpimin kesä Tohmajärvellä on vuodelta 1972, jolloin kolmen kuukauden (kesä-heinä-elo) keskilämpötilaksi mitattiin 17,2 astetta. Tuleeko kesästä kaikkien aikojen lämpimin, sen lopullisesti näyttää elokuun sää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tilastoja

Heinäkuu 2021

Keskilämpötilat 26. päivän jälkeen (suluissa normaali 1981-2010)

Joensuu Reijola 20,8

Helsinki Kaisaniemi 21,8 (17,8)

Ilomantsi Mekrijärvi 19,8

Ilomantsi Pötsönvaara 19,1

Joensuu Linnunlahti 20,2

Juuka Niemelä 18,9 (16,2)

Lieksa Lampela 19,3 (16,5)

Liperi, Joensuun lentoasema 20,4 (17,3)

Liperi Tuiskavanluoto 21,4

Sodankylä Tähtelä 17,4 (14,4)

Tohmajärvi Kemie 18,9 (16,5)

Nurmes, Valtimon kirkonkylä 19,4 (16,4)

Hellepäivät P-Karjalassa 1.5. – 26.7.2021 (touko-kesä-heinä)

Joensuun lentoasema, Liperi 33 (3-13-17)

Ilomantsi Mekrijärvi 33 (2-13-18)

Tohmajärvi Kemie 33 (3-15-15)

Lieksa Lampela 31 (3-12-16)

Juuka Niemelä 30 (4-10-16)

Nurmes, Valtimon kirkonkylä 30 (4-10-16)

Ilomantsi Pötsönvaara 27 (3-10-14)

Liperi Tuiskavanluoto 24 (1-7-16)

Joensuu Linnunlahti* 24 (0-7-17)

*Joensuun Linnunlahden tiedot puuttuvat 1.5 – 21.6. sääaseman siirron takia

Lämpimimmät heinäkuut (keskilämpötila), Top 10:

Helsinki Kaisaniemi (1844-2020), normaali +17,8 (1981-2010)

2010: +21,7

1914: +21,4

1927: +21,3

2018: +21,1

2003: +20,7

2011: +20,6

1941: +20,5

1972: +20,4

1988: +20,4

1925: +20,3

Tohmajärvi Kemie (1927-2020), normaali 16,5 (1981-2010):

2010: +20,9

1938: +19,2

2011: +19,2

1972: +19,2

2003: +19,2

1988: +18,8

2001: +18,8

2018: +18,6

1934: +18,4

1941: +18,2

1960: +18,2

1973: +18,2

2002: +18,2

Liperi, Joensuun lentoasema (1955-2020), normaali 17,3 (1981-2010)

2010: +21,8

2003: +20,4

2011: +20,1

1972: +20,0

2018: +19,8

1988: +19,4

2001: +19,4

1973: +19,3

2014: +19,3

1960: +19,1

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi