play

Blogi: Hellepäivien määrä jäänee tänä kesänä normaalia pienemmäksi – Pohjois-Karjalan havaintoasemilla enimmillään 12 hellepäivää

Mansikka-aika on nyt Pohjois-Karjalassa parhaimmillaan

Mansikka-aika on nyt Pohjois-Karjalassa parhaimmillaan Kuva: Eero Könönen

Sään armoilla -blogi

Kun Suomessa on mitattu tänä kesänä heinäkuun 15. päivään mennessä hellettä 17 päivänä, ei Pohjois-Karjalankaan hellesaldo jää tästä paljon.

Hellesäät alkoivat tänä kesänä harvinaisen myöhään, vasta juhannuksen aikoihin 24. kesäkuuta, mutta sen jälkeen paahtavia lämpötiloja mitattiin yhtäjaksoisesti heinäkuun 5. päivään asti ja uudelleen 11.–14. päivinä.

Ennen juhannuksena alkanutta helleputkea oli Suomessa mitattu vähintään 25,1 asteen hellelukema vain yhtenä päivänä, kun Oulunsalossa elohopea kohosi 25. toukokuuta 25,3 asteeseen.

Hellepäivät ovat jakautuneet tänä kesänä tasaisesti Pohjois-Karjalan sääasemilla. Eniten hellepäiviä on kertynyt Joensuun Linnunlahdella, Juuan Niemelässä ja Tohmajärven Kemiessä, yhteensä 12.

Ilomantsin Pötsönvaarassa, Joensuun lentoasemalla, Liperin Tuiskavanluodossa, Lieksan Lampelassa ja Valtimon kirkonkylässä hellettä on mitattu 11:nä ja Ilomantsin Mekrijärvelläkin kymmenenä päivänä.

Ruusut kukkivat komeasti heinäkuun puolivälissä.

Ruusut kukkivat komeasti heinäkuun puolivälissä. Kuva: Eero Könönen

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ilomantsin Mekrijärvi pitää kuitenkin hallussaan maakunnan korkeimman lämpötilan kärkipaikkaa. Kesän tähän mennessä kuumimpana päivänä 1. heinäkuuta siellä mitattiin 31,5 astetta, josta saman kunnan Pötsönvaara sekä Valtimon kirkonkylä jäivät 0,1 astetta.

Pohjois-Karjala on hyvin esillä tämän kesän helletilastossa, sillä koko Suomen korkein hellelukema on mitattu Pohjois-Karjalassa kolmena päivänä: Ilomantsin Mekrijärvi 28,9 (3.7.), Tohmajärvi Kemie 28,9 (12.7.) ja Juuka Niemelä 26,3 (13.7.).

Helteiset kesät ovat yleistyneet

Hellepäivät ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Viimeisen 20 vuoden (2002-2021) aikana Suomessa on ollut keskimäärin 41 hellepäivää. Sää on viilenemässä viikonlopun aikana, eikä selvää lämpenemistä ole näköpiirissä ainakaan viikkoon. Hellepäivien keskiarvoon pääsemiseksi loppukesän pitäisi olla poikkeuksellisen lämmin.

Rankkaa ukkossadetta saatiin hellepäivän päätteeksi 12. heinäkuuta.

Rankkaa ukkossadetta saatiin hellepäivän päätteeksi 12. heinäkuuta. Kuva: Eero Könönen

Lämmin loppukesä on kyllä mahdollinen, sillä esimerkiksi vuonna 2006 vielä elokuussa hellepäiviä kertyi ennätyksellisesti peräti 27. Hellepäivien määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, sillä pitemmän ajan eli 40 vuoden keskiarvo kesää kohti on 33 hellepäivää.

Viimeisen 60 vuoden aikana vähiten hellepäiviä on ollut vuonna 1962, jolloin viileän ja sateisen kesän saldo oli vain yksi hellepäivä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Heinäkuun alku selvästi normaalia lämpimämpi

Heinäkuun alku on lukuisten hellepäivien myötä ollut selvästi normaalia lämpimämpi. Virallisten sääasemien korkein keskilämpötila on Liperin Tuiskavanluodon 20,8 astetta, jota lämpimämpää ei ole ollut missään Suomessa. Ilomantsin Mekrijärvellä on päästy tasan 20 asteeseen, joka on 3,3 astetta kyseisen havaintoaseman koko heinäkuun normaalia korkeampi.

Viileimmät sääasemat ovat Tohmajärven Kemie (18,9) ja Juuan Niemelä (18,8), joissa muuta maakuntaa alemmat yölämpötilat laskevat keskilämpötilaa. Näilläkin havaintoasemilla heinäkuun normaali kirjaus ylitetään yli kahdella asteella.

Tilastoja

Heinäkuu 2022

Keskilämpötilat 14. päivän jälkeen, (suluissa koko kuukauden normaali)

Liperi Tuiskavanluoto 20,8

Joensuu Reijola 20,0

Ilomantsi Mekrijärvi 20,0 (16,7)

Joensuu Linnunlahti 19,6

Liperi, Joensuun lentoasema 19,5 (17,3)

Ilomantsi Pötsönvaara 19,3

Lieksa Lampela 19,3 (16,6)

Nurmes Valtimon kirkonkylä 19,0 (16,6)

Tohmajärvi Kemie 18,9 (16,6)

Juuka Niemelä 18,8 (16,3)

Helsinki Kaisaniemi 19,7 (18,1)

Sodankylä Tähtelä 18,0 (15,0)

Hellepäivät ja kesän korkein lämpötila 14.7. mennessä

Pohjois-Karjala

Joensuu Linnunlahti 12 (30,4 astetta, 1.7.)

Juuka Niemelä 12 (31,3, 1.7.)

Tohmajärvi Kemie 12 (30,8, 1.7.)

Ilomantsi Pötsönvaara 11 (31,4, 1.7.)

Lieksa Lampela 11 (30,0, 1.7.)

Liperi Joensuun lentoasema 11 (30,9, 1.7.)

Liperi Tuiskavanluoto 11 (29,9, 27.6.)

Nurmes Valtimon kirkonkylä 11 (31,4, 1.7.)

Ilomantsi Mekrijärvi 10 (31,5, 1.7.)

Muualla

Sodankylä Tähtelä 9 (31,9, 1.7.)

Helsinki Kaisaniemi 7 (29,5, 27.6.)

Suomessa ollut 14. heinäkuuta mennessä 17 hellepäivää

Hellepäivien lukumäärä 2002-2021 (20 vuotta)

2002: 65 (elokuussa 22, syyskuussa 3, myöhäisin Mietoinen Saari 25,2, 9.9.)

2003: 38 (heinäkuussa 27)

2004: 36

2005: 33

2006: 61 (elokuussa 27)

2007: 37

2008: 20

2009: 38

2010: 57 (heinäkuussa 30)

2011: 46

2012: 20

2013: 52

2014: 50 (heinäkuussa 26)

2015: 19 (elokuussa 15)

2016: 35

2017: 19

2018: 64 (toukokuussa 14, heinäkuussa 27, syyskuussa 1, myöhäisin Rauma Pyynpää 26,1, 8.9.)

2019: 38 (syyskuussa 3, myöhäisin 10.9. Lappeenranta Konnunsuo 26,2)

2020: 40

2021: 55

Keskimäärin 41,15 hellepäivää/kesä

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi